Potki pois

Kova pinta. ISO 200, 80 mm, f 5.6, 1/640 sek

Kun kymmenen vuotta sitten sain ensimmäiset potkuni, jotkut vaihtoivat toiselle puolelle katua välttääkseen kohtaamasta minua. Potkut olivat häpeä, ja kukapa haluaisi kohdata häpeällisen tyypin.

Vuosia myöhemmin sain lähtöpassit viimeisen kerran. Siinä välissä oli pari likeltä piti-tilannetta.

Olen, tottakai, miettinyt pääni puhki ansaitsinko ne.  Olen katsonut syvälle itsetutkiskelun peiliin etsien sieltä ammattitaidottomuutta, surkeita ihmissuhdetaitoja, hitaita hoksottimia, mutta en löytänyt. Ehkä syyllistyn itsepetokseen. Ehkä en halua myöntää ansainneeni fudut.

Olin edelläkävijä. Après moi le déluge. Kaltaisiani korkeakoulutettuja, pitkän työuran omaavia esimiestehtävissä olleita on tänä päivänä paljon eikä joukkomme ota pienentyäkseen. Itseasiassa olin ekoja hiekanjyväsiä yhä kiivaammin kieppuvan tornadon ulkoringillä. Nyt syvällä globaalin kurimuksen, työelämän muutoksen, nielussa pyörii tuhansia ja taas tuhansia. Heitä tuskin hävettää, mutta pelottaa, kauhistuttaa, huolestuttaa.

Tapasin tutun urani varrelta, hänetkin oli potkittu pois jo aikoja sitten. Menimme kahville. Kerroimme toisillemme, miten se tapahtui, miltä se tuntui ja miten siitä selvisimme. Mikä oli firman tilanne, millainen esimies oli ja mitä sen jälkeen teimme. Parasta mahdollista vertaistukea siis.

- Mun tuli kesken irtisanomiskoreografian sääli henkilöstöjohtajaa, joka työkseen hoiti paskoja tilanteita, ja sanoin niin. Sepä vastasi, että voi, ei tää tee tiukkaakaan.

- Mut poistettiin ikään kuin takaovesta. En saanut hyvästellä alaisiani, en kiittää heitä yhteisistä vuosista enkä siivota pöytääni. Ikään kuin olisin syyllistynyt rikokseen.

- Kysyin pomolta, mitkä ovat eron ehdot. En mä vaan tiedä, kysy hööärrältä, se vastasi ja nousi osoittaakseen ett sillä oli kiire.

Kumpikin muisti irtisanomishetken yksityiskohtaisesti, traumana, joka aktivoituu yhä uudestaan kuin filminauha.  Valon huoneessa, mitkä kengät oli aamulla laittanut jalkaan, kuinka pomon kaulan heltta vaappuu, miltä tuoli tuntuu takapuolen alla. Jokaisen kovan sanan, huonosti peitellyn ärtymyksen, välinpitämättömän katseen.

Totesimme, että emme ole vihaisia siitä, mitä meille tapahtui. Olemme vihaisia siitä, miten se meille tehtiin.