Köyhän aurinko

Svenska Teaternin vaatimattomat kynttilät.

Tänä vuonna Espan jouluvalot ovat upeat! Lisää tällaista!

Köyhän aurinko...

..heijastuu iltapäivän pimetessä merestä ja Huvilakadun ikkunoista.

Kasa tuikkivia kuusia.

Kauppatori on muuttunut rihkamatoriksi, joten suuntasimme Senaatintorin Tuomaan markkinoille.

Kaatosade päättyi, pilvet väistyivät ja iltapäivän hämärästä tuli niin valoisa kuin vuoden lyhyimpänä päivänä voi.

"Köyhän aurinko" on epäsuora auringonvalo, joka vaisusti heijastuu pinnoista - naapurin ikkunasta, vastapäisestä seinästä, märästä kiveyksestä.  Irvokas sanonta tarkoittaa, että köyhälle ei edes aurinko paista, vaan hän saa enää vain sen jämät, toisin kuin rikas.

Aurinkoa on suomalaisille suotu nuukaillen, siksi me puhumme siitä koko ajan ja juoksemme sen perässä kaukomaille.  Siellä me pian väsymme alituiseen paahteeseen ja palaamme valon kyllästäminä nauttimaan  vuodenajoistamme ja niiden voimakkaista kontrasteista. Talvipäivän hämärä tuntuu joulun alla kodikkaalta, ja alamme arvostaa sitä eksotiikkana, jota ei lämpimien maiden asukkaille ole suotu.

Kuvat menneestä

Minä 4-v lettipää

Facebookissa haastetaan ihmisiä lataamaan viisi vähintään viisitoista vuotta vanhaa valokuvaa, PL haastoi minut.

Monien haasteeseen vastanneiden kuvat ovat juhlahetkistä tai elämän käännekohdista: lasten syntymistä, ylioppilasjuhlista, häistä, matkoista. Moni on kuvissa perheen ja suvun ympäröimä, useat futisjengin, vapaaehtoisjärjestön tai työyhteisön.

Vastaan haasteeseen sarjalla kasvokuvia lapsesta keski-ikäiseksi. Peukutetuin on lomakuva lasteni kanssa. Lapset ja kissanpennut vetoavat ihmisiin, ja kuvassa on hyvä tunnelma.

Ajan myötä muoti vaihtuu, piirteeni terävöityvät, uudemmissa kuvissa olen rennoin ja iloisin. Silloin on jo osa päämääristä - opinnot, työ, perhe - saavutettu ja paineet hellittäneet.

- Ihana tunnelma, voi söpöä lettipäätä, ihmiset kommentoivat.

Matka lettipäästä tähän päivään ei ollut töyssyjä vailla. Kuvia valitessani kohtasin hymyilevän lapsen, tuikean nuoren naisen, lapsistaan iloitsevan äidin, työpaikalla hulluttelevan  pomon. Viivyttelin kuvaushetkissä, muistelin menneitä. Myönteisten Facebook-kommenttien kautta aloin nähdä entisen minäni muiden silmin.

Jos kuvissa esiintyy reipas nainen, rakastettu äiti ja arvostettu ystävä, niin mikä minä nyt olen muiden silmissä? Näkevätkö he sen hieman hukassa olevan naisen, jollaiseksi välillä koen itseni? Vai tyttäreni esikuvakseen maininneen, aina jaloilleen ponnahtavan selviytyjän? Sekään ei ole väärä mielikuva.

Ikäiseni tuttava totesi, että meillä on jäljellä ehkä kolmisenkymmentä elinvuotta. Viimeiset ovat todennäköisesti syvenevää vanhuutta siihen kuuluvine vaivoineen. Aloitammeko lähtöliu'unnan vai jatkammeko täysillä elämistä?

Vuoden vaihtuessa teen päätöksiä. Blogini Villa Blåkulla keskittyy jatkossa puutarhoihin ja niiden hoitoon. IrtoNainen on viittaus entiseen työhöni sekä uuteen elämänvaiheeseen, kolmanteen ikään, kuten ranskalaiset sitä kauniisti kutsuvat. Työ tai äitiys eivät enää määritä minua, vaan olen vapaa, irrallinen, irtonainen.

Aamua

Reilun kaupan ruusut vievät leivän kukkakauppiailta..

joten olo on ristiriitainen; kenialainen tienaa, kotikadun floristilla on tiukkaa.

Aamiainen venyy lehtiä selaillessa, meikatessa ja tyttöjen kanssa lätistessä. 

Juuri heränneen potretti.Iso 3200, 120 mm, f 5,6, 1/15 sek.

Rakkaani tulivat maailmalta, ja täällä on kaaos. Kahden nuoren naisen parin viikon matkatavaroita on paljon. En valita, sillä vaikka matkalaukuista pursuu tavaraa, pursuu koti elämää. Halivaje alkaa täyttyä eikä Elämän Tarkoitusta ennätä pohtia.

Aamiaista nautitaan moneen kertaan, espressoja kuluu, tehdään mysli-rahka-mustaherukkasekoitusta, vuolletaan joulusetsuurille luomugoudaa ja lusikoidaan puolikovia kananmunia samalla kun kommentoidaan hesaria - se on vain pädillä - ja kuunnellaan Leonard Cohenin viimeisintä. On hieman ahdasta mutta oikein intiimin tyttömäistä. 

Sukkia nurkissa, Weledan tuoksuvaa käsivoidetta levitellään ahkerasti talvikuiviin käpäliin, debattia kuukupin meriiteistä kontra tamponien. Voi tätä tulemista ja menemistä ja puhelimen kilinää ja uusinta hipstermusaa spotifysta! 

Aatoksi tulee eksoottinen sulhanen, oma paratiisilintumme, lämmin, kohtelias ja hauska. Viemme hänet joulutorille, halliin, syötämme lusikallisen riisipuuroa ja kinkun sijaan tarjoamme kaloja ja riistaa. Emmekä kerro ennen kuin se on syöty, että lautasella on Petteri Punakuonoa, poroa, hahaa.

Illansuussa katot

Kotikatot illansuussa..

..valojen syttyessä asunnoissa taivaalle ilmestyy tähtiä, kuin samettiin pisteltyjä reikiä, joiden läpi taivaan valo loistaa.

Justhan minä tänne palasin, kun taas pitää lähteä. LVIS-urakka (Lämpö Vesi Ilmastointi Sähkö) alkaa rapustani, helmikuun loppuun mennessä on löydettävä majapaikka, tai useampi, kolmeksi kuukaudeksi.

Vaan olen minä ennättänyt nauttia palattuani lähiöstä keskustaan. Ei muualla paha ollut, mutta nämä nurkat ovat minun. Näitä kattoja minä katselen iltaisin, seuraan vuodenaikojen vaihtelua niiden yllä. Joskus tuonne ilmestyy kuu, joka vaeltaa ikkunaruudusta toiseen, kunnes katoaa yötä myöten nurkan taakse.

Blogissa tulee olemaan runsaasti remonttiasiaa. Mutta ensin vietän joulun hetkeksi kotiutuvien lasteni ja heidän poikaystäviensä kanssa. Kohta, ihan kohta saan halata heitä, lämmitellä rakkaimpieni läheisyydessä ja elinvoimassa.
Ylempi: Iso 12800, 28 mm, f5,6, 0,5 sek. Alempi:ISo 200, 28 mm, f5,6, 13 sek.

Elämänmuutos

Lentävä koira 1 ja 2

B tapasi Pn, triatlonistin, jolla on adoniksen vartalo ja junttiviikset. Heistä ei tullut sen enempää, mutta B alkoi treenata. Ja koska B on minun iloni ja lohtuni näinä aikoina, kun kaikki muut ovat töissä, minäkin aloin treenata.

 - Treenaaminen on nykyisin ainoa asia, joka on mun vallassa, B sanoo ja lähtee aamu-uinnille, illalla kahvakuulaan.

Kun katujen aamutrafiikki on hiljentynyt, katuvalot sammuneet ja putiikkikadun myymälät auenneet, kävelen kuntosalille matkan, joka vielä äsken olisi mennyt ratikalla. Siitä tulee runsas tunti liikuntaa, punttistreenistä toinen. Tavoite oli 

• pudottaa viisi kiloa, 
• nostaa kuntoa,  
• päästä eroon apeudesta ja 
• aloitekyvyttömyydestä.

Neljän kuukauden jälkeen: kiloja miinus kolme,  kiitos ruokaremontin, ja kunto on jo kohentunut. Näen muutosta kokovartalopeilissä vatsan seudulla. Vielä kun löytäisin merkityksellisyyden, meaningfulness.

Hieman pidemmässä ajassa B on pudottanut 20 kiloa ja suorittanut kaksi triatlonia.

Osa elämänmuutosta on opiskelu. Etsin minua aidosti kiinnostavia aiheita, mikä ei ole helppoa. Mutta valokuvauskurssi on  ihana, ja sitä on vielä kaksi jaksoa jäljellä. Ekalla jaksolla uskoin olevani lahjakkuus, toisella tajusin olevani niin huono että nolotti, kun kuvani katsottiin kommentoimatta.

Teen vanhat kotitehtävät uudestaan sekä uudet ensi kerraksi. Ne ovat:

• illansuussa
• potretti
• liikkuva kohde 
• veden liike
• talvinen maisema, mielellään uutta lunta.

Liikkuva kohteeni on pallon perässä ryntäävä koira Kaivopuistossa. Mikä into, mikä keskittyminen! Alempi kuva:  75 mm zoom, ISO 160, aukko 5,6 ja nopeus 1/50 s. Ylempi: 93 mm zoom, ISO 125, muuten sama.