Logistiikka, tuo tärkeä mutta unohdettu

Kööpenhaminan magnoliat kukkivat viikko sitten

..kukkisivat varmaan täälläkin #ilmastomuutos.

Kaikki etenee, vastoinkäymisistä välittämättä.  Kevät kylmyydestä huolimatta. Putkiremontti, vaikka huteja tapahtuu koko ajan. Evakkoaika, vaikka se tuntui loputtomalta, etenkin niin kauan kun istuskelin lattianrajassa. Ihmeellistä, miten pieni nojatuoli voi saada ajan kulumaan ja olon paranemaan!

Lähden kämpiltäni joka päivä, vaikka ompelulankaa hakemaan, päästäkseni lähiöstä ihmisten ilmoille. Napin irrottua tärkeästä vaatekappaleesta tarvitsin rihmaa ja silmäneulan.  Mutta ei sellaista niin vain osteta, ei ainakaan Stockmannilta, joka myi pois viimeisiä lankaeriään. Onneksi tiesin Yrjönkadulla ompelutarvikeliikkeen, lajinsa viimeisen oletan.

En kelpuuttanut urakan pyttyjä ja hanoja, vaan tilasin mieleisemmät Netrauta.fi:stä. Oikein hieno konsepti, jossa kotoa käsin pääsee arvioimaan vaikkapa kolmensadan kylpyhuonehanan valikoimaa. Jatkuvasti hyviä tarjouksia, runsaasti tietoa tuotteista - kertakaikkisen upeaa.  Aikaa kaupoissa kiertämisestä säästyy valtavasti, eikä tarvitse ajella pitkin kehäkolmosta. Tilaukseeni kertyi kuusi tuotetta kolmelta valmistajalta.

Nyt olen sännännyt paikalle kuudesti. Milloin aamukahdeksaksi odottelemaan toimitusta, jolle on edellisenä iltana tekstiviestillä ilmoitettu toimitus kahdeksan ja kymmenen välille, ja joka saapui yhdeltätoista. Milloin iltakahdeksan  ja kymmenen välille päivystämään. Jokainen tavara on tullut eri päivänä, eri kuljetuksella, vaikka puolet niistä oli lähtöisin samasta tehtaasta. Kehäkolmoselta säästynyt aika kuluikin logistiikan kourissa kärvistellessä. Netraudalla ei ole välivarastoa, mikä on sen bisnesidea, mutta logistiikan koordinoimisessa on sillä vielä pitkä taival edessään.

Kylpyhuoneeni lasikulma on ollut mielenkiintoinen projekti. Siitä enemmän toiste. Sanon vaan, että kansaa kyykytetään viranomaisten toimesta turvallisuuden nimissä. Vaikutelmani on, että viranomaisiksi valikoituu pääasiassa turhantarkkoja pilkunviilaajia, ja että kansamme on turhan kuuliainen. Muuten mikään ei selitä niitä kalliiksi koituvia säädöksiä, joihin minäkin olen tänä aikana törmännyt.

Kaikki, mitä tarvitsen

Vastapäisessä talossa on kolme ikkunaa, joiden takana asuva perhe on tullut etätutuksi. Seuraan heitä viistosti ylöspäin tähyten, lattianrajassa seinään nojatessani, kevätiltojen pidetessä,  kun tulee iltauutiset. Perheessä on kaksi tarhaikäistä lasta ja äiti, mutta isää näen useimmin.

Isä on pitkä ja raamikas. Hän tekee usein ruokaa, elehtii voimakkaasti kokatessaan ja täyttää keittiön ikkunan. Keittiöstä hän siirtyy olohuoneeseen, jossa äiti kattaa pöytää. Heille tulee usein vieraita ja kaihtimen takaa näkyy ainakin kuuden aikuisen profiilit.

Joinakin aamuina isä vie tytöt tarhaan. Tarha on pihapiirissä, minua vastapäätä.  Heillä ei ole kiire. He kulkevat viipyillen, isä taluttaa lapsia kädestä, heillä on kovasti puhuttavaa. Lapset jäävät tarhan aitaukseen leikkimään. 

Hetken päästä näen taas isän keittiön ikkunassa, ehkä hän käy vuorotöissä tai työskentelee kotona.

Hän katsoo tarhaan päin ja vilkuttaa sitten molemmin käsin, laajoin kaarin, kohti aitausta, lähettää lentosuukkoja. Käännyn. Kaksi lasta seisoo aitauksessa ja lähettää satoja lentosuukkoja naapuritaloa kohden.

Minun tekisi myös mieli lähettää lentosuukko pitkälle miehelle, jonka rakkaus perhettään kohtaan loistaa vastapäisen talon keittiön ikkunasta parkkipaikan poikki jopa minun tyhjyyttä kaikuvaan evakkoasuntooni asti. 

---

Kun on ollut vailla jotain arkista asiaa, vaikka vain vähän aikaa, vaikka ei edes ole ollut pakko, sen arvo nousee jyrkästi. 

Lattialla tyynyjen päällä illasta toiseen istuminen syö naista. Selkä väsyy ja paikat puutuvat. Mielikin painuu välillä matalalle huolimatta siitä, että tilanteen tietää väliaikaiseksi. Kävi kuitenkin niin, että naapuri, kohtalotoverini putkiremontissa, halusi tuoda minulle evakkoasuntoon nojatuolin ja sohvapöydän. Pakkasi ne autoonsa, kantoi sisään, astetteli lattialle, ja hakee vielä poiskin, kun tulee aika vapauttaa kämppä. Hyvää hyvyyttään, ajatella! 

Tässä ne nyt ovat. Ette usko, kuinka ihanaa on nojata selkänojaan, asettaa kahvikuppi sohvapöydälle ja  katsoa iltauutisia kuin normaali ihminen. 

Näin kävisi kaiken itsestäänselvän kanssa, jos sen menettäisi. Terveyden, ystävien, rakkaiden, toimeentulon, arkirutiinien - lista on pitkä.  Kannattaa välillä luopua jostain, tai  edes kuvitella luopuvansa, silloin pienikin asia voi tuntua yllättävän tärkeältä.