Singapore fling, 6. päivä

Kiinalaisesta uudestavuodesta on jäänyt rusetteja

Ernest Goh:n eläinaiheisia valokuvia on  Tiong Bahrussa siellä täällä.

Pastellisävyjä...

...pastellisävyjä.

Kunnostettujen art deco-talojen detaljit ovat usein terracottaa ja välimeren sinistä.




.

Yoga Movementin studion hämärässä on betonipintoja ja mustia joogamattoja. Studion ovet ja ikkunat ovat auki molemmin puolin, kuuma ilmavirta pyyhkii kadulta sisään ja takapihan kautta ulos tuoden kadun ääniä mukanaan. Parin vuoden tauon jälkeen taivuttelen ja hengittelen sirojen aasialaisten välissä muina naisina ja löydän pakaralihakset, joiden luulin jo menneen manan majoille. Kuntosalitreeneistäni on ollut iloa vatsan ja hauisten osalta ,mutta onhan kropassa paljon muutakin rääkättävää.

Tiong Bahrun kaupunginosa on ehyenä säilynyt art deco-kokonaisuus, jossa hipsteriys on huipussaan. Kannattaa tulla tänne Little Indiasta, vaikka lähempääkin löytyy joogasaleja, pikku- Intiassa kun ollaan, sillä jälkikahveille on kivempi mennä kauniiseen kuin rohjaiseen paikkaan. Viereinen Plain Vanilla tarjoaa paitsi ziljoona tee/kahvi- ja muffinilajiketta myös keinun, lukunurkkauksen, kukka-asetelmia ja samanhenkistä seuraa, silmänruokaa, jos ei keskusteluseuraa.

Tiong Bahrun monista ihanista ominaisuuksista - arkkitehtuuri, puhtaus, lakanpunarunkoiset palmut, söpöt kirjakaupat ja vaatemyymälät - valitsen tällä kerralla kuvattaviksi sen värit. Rakennukset ovat puhtaan valkoisia, niiden yksityiskohdissa on välimerellisiä viileän raikkaita pastellisävyjä sekä terrakottaa. Kun näitä värejä on siellä täällä pieninä pintoina, ne eivät ole päällekäyviä vaan luomassa tunnelmaa ja kiinnittämässä katsetta.

Valokuvaaja Ernest Goh tuli tunnetuksi hurmaavista kanojen muotokuvista, joista tuli kirja, lyhytfilmi ja jatkoa muun muassa kalojen ja vuohien kuvina. Gohn elämää suurempia eläinkuvia löytyy Tiong Bahrun julkisivuilta viisi, niitä etsiessä tutustuu samalla alueeseen.

Singapore, 4.-5.päivä

Wet market, katetulla torilla.

Päiväntuoretta.

Nopein lintu saa toivomusluun.

Kauneushoidoissa käyminen täällä olisi kuin rahan panemista säästöön.

Kiinalaislyhtyjä intialaiskeskuksessa - kaikki passaa.

Jumalille.

Kotikadun varrella.

Räppänät levällään.

Asun Little Indian ulkoreunalla, kivenheiton päässä värikkään, meluisan ja monentuoksuvan sekamelskan kiehunnasta. Intialaisia elementtejä riittää tännekin, sillä takapihalla on intialainen kulttuurikeskus puutarhoineen, ja kadun varrella vain intialaisia yrityksiä. Autokorjaamoja, catering-keittiöitä, pesuloita, yhden pakun kuljetusliikkeitä, miesten kuntosali ja isoja, kolkon sinertävää loisteputkivaloa levittäviä ravintoloita.

Puolilta öin liikkeiden työntekijät tekevät lähtöä. Seuraan ikkkunapenkiltä takakujan elämää. Tunti sitten väki alkoi jäähdytellä. Miehet istuskelevat kulttuurikeskuksen aidan juurella jutustellen,  tupakoiden ja eväitään syöden, pehmeä hindin purpatus kuuluu pimeässä tänne ylös. Yksitellen ja pienissä ryhmissä he maleksivat varvassandaaleissaan kohti Little Indiaa, viimeisenä menee pitkä mies hiljaa haikealta kuulostavaa luritusta hyräillen.

Iltapäivän armottomassa paahteessa kävelen kilometrin Little Indian wet marketiin, katetulle torille. Kauppiaat sulkevat jo kojujaan, sillä kaupankäynti on vilkkainta viileämpinä aamupäivän tunteina.
Miehiä istuskelee hawker centerin ruokapaikoissa, ostoksilla on pääasiassa eläkeläisiä. Tunnelma on raukea. Röykkiöittäin kasviksia, hedelmiä, maustekasveja. Liha- ja kalaosastot sijaitsevat sisempänä, mutta hajuherkkänä jätän ne  käymättä. Kiinalaisia kuivattujen elintarvikkeiden kojuja, yhdessä kojussa myydään vain kookoksesta valmistettuja tuotteita, toisessa vain kuivattua kalaa.

Kaupunginosan keskustassa on kultakauppojen katu, temppeliä vastapäätä pitkä rivistö kukkaseppeleiden valmistajia. Kangaskauppiailla on paksuja, syvissä jalokiviväreissä läikehtiviä silkkejä, Italiasta. Kainalokarvat voi poistattaa langalla - auts - ei maksa paljon.Ravintoloita. Temppeleitä.

Singapore on kansojen ja kulttuurien sekamelska, jota pitää aisoissa yksipuoluejärjestelmä ja ankara lainsäädäntö - huumerikoksista voi saada kuolemantuomion. Sosiaaliturva on kehittyneempi kuin naapurimaissa, mutta kaukana pohjoismaisesta. Jokainen joutuu täällä luomaan oman paikkansa kovalla työnteolla, helpolla täällä ei pääse.

Little Indian kujilla tuumin myös Helsingin katukuvan muuttuvan, halusimme tai emme. Voimme rajoittaa maahanmuuttajien tuloa, määrää ja tulosuuntaa, mutta muutos on väistämätön internetin, halpojen lentojen ja eurooppalaisten arvojen johdosta. Yhtenäiskulttuuri tulee tekemään tilaa monikulttuurisuudelle, mutta Singapore näyttää, että se voi tapahtua tavalla, joka pitkässä juoksussa on maata rikastuttava.

Singapore fling, 3. päivä

Kaksi muotibloggaria.

Kattoterassilla.

Lehden muotikuvauksia museon edessä.

Odottelua.

Osa keskeneräistä valtavaa taideinstallaatiota City Hall-metroaseman edustalla. "Rotuun, kieleen tai uskontoon katsomatta."

Satoi kuuroina koko päivän. Ilma raikastui sateen ajaksi, mutta sen loputtua oli taas tukahduttavaa.
Lähdin iltapäivällä, pientä flunssaani hoidettuani, vasta-avattuun ja hyvin ilmastoituun National Gallery Singaporeen.

Rakennus majoittaa Singaporen ja Kaakkois-Aasian suurimman modernin taiteen kokoelman - jota en löytänyt mistään. Nousin hissillä kuudennen kerroksen kattoterassille ja jäin pitkäksi aikaa nauttimaan sen upeista istutuksista ja kattonäkymistä. Peikonlehteni sukulaiset ovat siellä kaksimetrisiä, kuten kaikki muutkin tutut huonekasvit.

Valtavassa rakennuksessa oli yht'aikaa useita isoja näyttelyitä, useita ravintoloita, ja lisää ollaan avaamassa molempaa lajia. Katutason valoisassa kahvilassa tilasin cappuccinon ja katselin kauempana häämöttävää Marina Bay Sandsin hauen - veneen? - muotoista rakennusta.

Singaporen keskusta on yhtä modernin arkkitehtuurin ja taiteen riemukavalkadia. Vanhaa on hyvin vähän jäljellä, sekin liian perusteellisesti kunnostettua. Naapurivaltioihin Malesiaan ja Indonesiaan verrattuna Singapore on kuulema kuin steriili arvaruusalus, siisti, Suomeakin säädellympi, turvallinen. Koetan edes täksi ajaksi luopua arvostelemisesta ja antaa tilaa uusille vaikutteille.

Singapore fling, 2. päivä

Selfie-mutristus indonesialaisittain.

Tyylikkäästi hijabilla tai ilman.

Sävy sävyyn.

Ihmisvilinää kilometrikaupalla.

Futuristista arkkitehtuuria.

Sivukadun vilkas skeittipuisto.

Herkullista ja edullista. Kahden hengen ateria  alkoholittomine juomineen n. 13€.

Hyvät jalkineet ovat onnistuneen matkan a ja o.  Kenkätilanteeni on surkea. Olin antanut kaikki korkokenkäni tyttärelle, kun toinen jalkani jouduttiin leikkaamaan. 20-vuotiaalla oli yht'äkkiä viisitoista paria vähän käytettyjä italialaisunelmia, ja minulla iso aukko jalkinevarusteissa. Jäljelle oli jäänyt vain lättänöitä ballerinoja ja läskipohja-Todsit, messuilla kävijän salainen ase, kaikki tropiikkiin sopimattomia.

Huolimatta tuoreesta vastenmielisyydestä tavaraa kohtaan oli lähdettävä kenkäostoksille. Itsestäänselvä valinta oli Orchard Road,  yksi maailman suurimmista ostoskaduista, siellä Tang's:in tavaratalo. Haussa oli Tomsit, kevyet ja edulliset kangastossut. Ne peittävät ruman päkiäni ja pehmentävät askeleet. Äkillisiä kaatosateita varten pitäisi aina mukana olla varvastossut, joiden ylihinnoiteltua aatelia ovat Havaianas- merkkiset. Muutamalla dollarilla saa halpisversiot. Varvastossut hiertävät tosin varvasvälin rikki, jolloin matkasta on monta päivää pilalla.

Ja kuinkas sitten kävikään? Tang'sin alennusmyynnin rippeistä löytyi neljä kenkäparia: ne Tomsit -10%, Sigourney Morrison-nilkkurit -50%, Chloe:n sandaalit -70% ja, löytöjen löytö, Jil Sandersin nilkkurit -93%, viimeinen pari nääs. Puolet kengistä minulle, puolet tyttärelle. Se antimaterialismista. Suomen alennusmyynnit kalpenevat tavaran laadussa ja alennusten suuruudessa täkäläisten rinnalla. Lisäksi täällä on outleteja, tehtaanmyymälöitä, jotka myyvät huippumerkkien edellistä sesonkia hyvin halvalla. Mutta olen nyt tehnyt tarpeelliset hankintani, ja jos väitän muuta tarvitsevani, huijaan.

Singapore fling, 1. päivä

Takapihan täyskuu.

Lähtiessä sää oli mitä parhain, mitä Helsingistä lähtemiseen tuli. Nollakeli, räntäsade, loska roiskui, päivä oli ollut pimeä. Menin reilusti etuajassa kentälle, asetuin läppärin kanssa transithallin ravintolaan ja viihdytin itseäni Netflixin tarjonnalla koneen lähtöön asti

Tuliaisina tyttärelle karpalomehua, maitohappobakteereja, ja tietenkin Fazerin sinistä. Vinkki: älä osta kentältä, jopa Stockan herkun hinnat ovat edullisemmat. Transithallin autioissa luksusmyymälöissä notkui ikävystyneitä myyjättäriä, joista lentosukkia etsivä henkilö oli nolo häirikkö.

Tuuri oli arponut minulle paikan eturivistä, joten jalkatilaa oli tarpeeksi. Vieressä reissasi lapsiperhe; rauhallisempaa kymmenkuista  ja aurinkoisempaa nelivuotiasta ei ole, yöllä ei hisaustakaan.  Kamalaa turistiluokan ruokaa, pää vinossa, niskat puuduksissa perille.

Kun matkustamossa nostettiin kaihtimet, ikkunoista tulviva valo sävähdytti koko kropassa. Toisen kerran säväytti astuessa ilmastoimattomaan kuljetusputkeen. Mukavat mustat leggingsit alkoivat ahdistaa.

Lentokentälle vievä reitti lie maailman kaunein lentokenttätie, pinkkinä loistavien loputtomien istutusten reunustama, korkeiden puiden varjostama. Taksin kaartaessa keskustan ohi vievälle kaistalle Gardens by the Bay:n futuristiset rakennelmat vahvistivat tunnetta, että olin tullut toiseen maailmaan.

Paluu

Hajavalo paras valo

Kaveria ei jätetty.

Kesäkuussa hyvästelin paikan kevein mielin, nyt olen täällä taas. Kuorma tähän suuntaan oli pieni: ilmapatja, peikonlehti, vaihtoliinavaatteet, kumisaappaat. Kahdet lautaset lusikat lasit.

Illalla istun lautalattialla, otan lasin viiniä, lämmitän valmislasagnaa, katselen pihavaloja, kuuntelen lähiön äänettömyyttä. Kolme kuukautta tätä, enemmänkin. Vanhat talot ovat yllättäviä, on todennäköisempää, että remontti viivästyy kuin pysyy aikataulussa.

Ilmapatja pehmenee yön aikana, sen venttiili falskaa. En saa bluetoothia yhdistettyä puhelimeen, jään ilman musiikkia ja radio-ohjelmia. Lehden luen pädiltä samalla kun syön aamiaisen jakkaralla ikkunan edessä. Pöytä olisi kiva, edes pieni, mutta pärjäähän sitä näinkin.

Puitteet ovat minimaaliset vaan mitään ei multa puutu. Mietin taas, mihin oikeastaan tarvitsen sitä kaikkea, joka odottaa minua ja remontin jälkeistä aikaa muovien ja pressujen alla.

Luottokamaa

Varustelua

Kasaan irtaimistoa keskilattioille ja laatikoihin, peittelen muovilla ja suojaan kankailla, vähän ja hitaasti. Samalla rakennan evakkoläjää ja matkakasaa.

Matkakasa on pienin. Sen tulee mahtua matkalaukkuun ja toimia tropiikissa, kaupunkiolosuhteissa. Koska perillä on pesukone, selviän pienellä vaatemäärällä. Singaporesta saa kaikkea, mitä täälläkin, sekä sellaista, mitä meillä ei, etenkin luksuskamaa miljardööreille, joiden määrä väkilukuun suhteutettuna on siellä maailman tihein.

Mutta luonnonkosmetiikan kanssa tilanne siellä on niin ja näin. L'Occitane ja Kiehls sieltä löytyvät, mutta ne eivät ole lähelläkään  aitoa, sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, vaikka kovasti yrittävät sellaista mielikuvaa luoda. Singaporen merkki- ja laatutietoinen keskiluokka ei ole vielä herännyt eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen. Matkakasaani tulee siksi luonnonkosmetiikkaa.

Santén  Brilliant Care hiushoito lyö muut laudalta. Weledan hoitoaineesta ei ollut iloa, ellei saa kiksejä maailman vanhimman luonnonkosmetiikkayrityksen rahallisesta tukemisesta. Santén tuote on huippu  - mitä kuivempi ja karheampi kuontalo, sitä enemmän siitä pitää. Pikkuinen määrä riittää ja huuhdella voi saman tien - minä en viitsi odotella edes suositeltua kahta minuuttia. Rahaa siihen menee noin 14 € verran.

Biosoliksen suojakerroin 15:n UVA-UVB aurinkovoide on välttämätön. Vartti ilman suojaa tropiikin poltteessa ja nenä, poskipäät, olkapäät ovat karrella, vaikka kulkisi vain kauppakeskuksesta toiseen. Weledalla oli monta vuotta stten erinomaiset aurinkotuotteet, mutta EU:n kieltäessä fysikaaliset suojat, se lopetti niiden valmistamisen. Miten Biosolis on siihen pystynyt, ja miksi ei Weleda, en tiedä. Pääasia, että voide suojaa pitkään, on kosmeettisesti miellyttävä - ei tahmea, ei jätä näkyvää kalvoa, pysyy kauan iholla - eikä vahingoita vesistöjä kuten normikosmetiikka.

Tyttärelle vien pyynnöstä "ensimmäisen luonnonkosmetiikkaa olevan CC-voiteen" Aloréelta, ovh 33€. Näiden kanssa olen aivan avuton, en käytä enkä pidä muun kuin kosteusvoiteen tunnusta kasvoillani, mutta Natura Zonen myyjätär kehui spontaanisti Second Life-voidetta ihanaksi.

Natura Zone oli siirtynyt Mikonkatu 11:een. Muutossa on tapahtunut merkittävä parannus niin sijainnin kuin sisustuksen suhteen - palaan sinne vielä tutkimaan nurkat tarkemmin, mutta olipa siellä ystävällinen henkilökunta!

Putkiremppa osa 3

Caruselista on tullut etätyöpiste.

Ankea räntäpäivä. Porraskäytävä on pahvien peitossa, kuravelli valuu takapihalta kadulle, kellarissa on pitkä oja, jonka liejussa paksu viemäri lojuu kuin uhkaava megatoukka. Jätän toivottomalta tuntuvan pakkaamisen, haen Bn koiran seurakseni. Puskemme vastatuulessa ja rännässä Caruseliin.

Aamulla aikaisin alkaa jyristä. Minulle meteliin herääminen sopii, tarvitsen apua vuorokausirytmini korjaamisessa.

Remontin aikana talvi tulee vaihtumaan kesään. Muistelen, miten pukeutuminen muuttuu pakkasvarusteista kesähepeniksi. Evakkoon otan vain välttämättömimmän. Ehkä totunkin minimalismiin enkä enää jatkossa halua tätä tavaramäärää ympärilleni?

Olen silti oleillut verkkokauppojen sivuilla kustannusarviota laatien. Jos haluaa turhan koteloinnin nurkasta pois ja muuta kuin 20x20 peruslaattaa, hupenee raha liukkaasti. 

Taloyhtiön hallitukselta ei tietoa tule ellei kysy. Vastaus on yleensä pitkä ja epäselvä. Ehkä hallitus haluaa siten minimoida osakkaiden kyselyt? Se tekee työtä lähes korvauksetta - paranisiko tiedottaminen, jos siitä maksettaisiin? Niinpä moni asia tulee yllätyksenä niille meistä, joita kiinnostaa tietää, miten omaisuuttamme hoidetaan. Moni osakas on silti joko välinpitämätön tai naiivin luottavainen. 

Tarjous urakan ulkopuoliselta yritykseltä liikkuu alv:llisena  43-45 eurossa tunti. Pääkaupungissa vallitseva hintataso, vahvistaa tuttu arkkitehti. Remonttiin valitun urakoitsijan hinta samoista lisätöistä on 65 euroa.  Tuttu arkkitehti saa slaagin. 

Urakoitsijalla on nyt talossa monopoli: tiettyjä töitä ei yksinkertaisesti voi muualta ostaa, vastuukysymyksistä johtuen. Niinpä urakoitsija voi veloittaa 40-50% ylihintaa  - eihän 45 euron tuntihinnalla uurastava yrittäjä myöskään tee tappiollista tarjousta - eikä osakas mahda mitään. 

Puhelu isännöitsijälle vahvisti, että urakoitsijan hinta olisi "alan käytäntö".

Puheet rakennusalan epäeettisyydestä taitavat olla totta. Kun taloyhtiön maallikkohallitus saadaan allekirjoittamaan monimutkainen urakkasopimus, alkaa osakkaiden ryöstäminen. Meillä tosin konsulttina oli Vahanen Oy, niin suunnitelmien laadinnassa kuin urakoitsijan valinnassa. Tarjoukset saatiin 11:ltä yritykseltä. 

Tässä vaiheessa pintaremonttini kustannusarvio on yli kaksinkertaistunut valistuneesta lähtöarviostani.  Volan hanat, betonilaatat ja helmiäismosaiikki käväisivät haaveissani - ja poistuivat. Tähän tulee päälle liki 1000 €/m2 LVIS-remontista.

Onko ihme, että epäilen suurta kusetusta?

Riesaa

Perheessä on hyvä olla yksi pitkä ja avulias mies.

Sininen hetki tulee vielä varhain, mutta joka päivä 10 minuuttia myöhemmin. 

Työväki on Caruselin vegeburgerinsa ansainnut.

Siellä ne menevät, nuoret ja kauniit.

Putkiremontti on ansainnut maineensa ikävänä ja sotkuisena tapahtumana. Hallitus on puuhannut tätä pari vuotta, minulla se on vasta alkamassa ja nyt jo hatuttaa. Isoimmat kuprut olen kuitenkin selättänyt, nimittäin rahoituksen ja tilapäisen majoituksen, joten siltä osin helpottaa.

Nyt alkaa ruumiillisen työn, purkamisen, pakkaamisen ja suojaamisen vaihe. Siihenkin tuli apua tyttäreltä ja sen poikaystävältä, joten hyvä onneni jatkuu.

Tytär lehahti kotimaahan lyhyelle lomalle, tupsahti keittööni, teki kattilallisen tulista linssikeittoa ja hehkui onnea ja iloa. Muutto unohtui, ennättäähän tuon kun lapsi on lähtenyt. Laskiaispullia Kaffecentralenissa, Galleriakeskiviikon kierros Uudenmaankadun ja Vanhan kirkon puiston kortteleissa, punaviiniä Latvassa. Politiikkaa, maailman parantamista - ikäero unohtuu, kun aihe kiinnostaa kaikkia. 

Toisena päivänä tapahtui. Mööpelit siirtyivät vauhdilla remontin tieltä, verhot pudotettiin alas, muoveja leviteltiin ja ullakkoa tyhjennettiin. Loput hoitelen sitten itse lähiviikkoina, kaappien tyhjentämiset ja kirjojen pakkaamiset. 

Tavaran määrä inhottaa, surettaakin. Entiseen elämään kuuluneet jakkupuvut odottavat nyt noutajaa kirpputorin pöydällä. Kirjoja lasti divarille, joka suostuu ottamaan ne vastaan, rahaa niistä ei saa. Vanhentuneita jauhoja, öljyjä, mausteita - roskiin. Laatikoittain astianpesukoneeseen kelpaamatonta, perittyä luuposliinia ullakolla, henkäyksen ohuita laseja - käyttävätkö tyttäretkään niitä enää koskaan? - Kaikki ne työtunnit, turhaksi tavaraksi muuttuneina.

Eka helmikuuta

Kevään merkki.

Rapun ulko-ovea rämpläsi vieras mies, lukkofirmasta.  Olin unohtanut hakea uudet avaimet, vähältä piti, etten olisi jäänyt palatessani kadulle. Takapiha vilisi raamikkaita komistuksia. Tatuointeja pilkotti niskassa, kaljuksi ajeltuja päitä, teräsvahvisteiset jalkineet marssimassa määrätietoisesti minun pihallani. Eka päivä toi työporukat paikalle, kuun lopussa minun on oltava veks palatakseni joskus toukokuussa, jos urakoitsija suo.

Remonttireiskoja on yht'äkkiä useissa lähistön taloyhtiöissä. Joka puolella pyörii jannuja työkalupakkeineen. Asettavat rakennustellinkejä, vaihtavat lukitusjärjestelmiä ja mittailevat nurkkia. On putkiremonttien aika.

Puuha ei jää rappuun, kun suljen oven. Muovirullia, banaanilaatikoita, teippipaketteja seinustoilla, to do-listoja tiskipöydällä. Tämä on isompi urakka kuin muutto.

Vielä en tiedä, minne mennä. Tänne en voi jäädä; ei vessaa, ei vettä, ei lämmitystä eikä sähköä kuin postiluukusta tulevasta roikosta. Ehkä palaan takaisin sinne, mistä muutin kesällä. Ehkä kuljen patja ja hammasharja kainalossa kaverin luota toiselle. Siinä se tosiystävyys mitataan.

Kylpyhuone menee pian päreiksi. Taistelen ärhäkän työnjohtajan kanssa vesijohtojen piilottamisesta, käytöstä poistuvien putkien katkaisemisesta, laattojen paksuudesta. Odottelen lisätöille hintalappua; monopoliasemassa toimiva urakoitsija voi määritellä sen luovasti.

Osakkaat suunnittelevat parvekkeita. Otin tarjouskierroksen hoitaakseni, kun alkoi vaikuttaa siltä, että saadakseni haluamani minun täytyy itse se hommata. Se, että halutaan parvekkeet ei tosin tarkoita, että ne saadaan.On teetettävä suunnitelmat, siihen tarvitaan kolmet asiantuntijat: arkkitehti, rakenne- ja lv-suunnittelija. Lupa naapuritaloista muuttaa heidän näkymiään. Rakennusvalvontaviraston lupa. Yhtiökokouksen lupa. Rahaa menee, vaikka lopputulema on epävarma.

Poistun palaverista työnjohtajan luota. Aurinko paistaa kattojen välistä sisäpihan sohjoon. Heppu tiesi kaiken laatoista ja kaadoista, mutta muistitikulta ei osannut ladata kylppärini pohjapiirustusta.

- Hieno toi partisaanin väri sulla, mies kehaisi violettia kaulahuiviani.