Meidän trumpit

Presidentinvaalit Yhdysvalloissa ovat hypnoottista katsottavaa. Marraskuun yhdeksäntenä tiedämme lopputuloksen - mitä me sitten seuraamme?

Blogi Yes, You're Crazy listaa Donald Trumpin aikaansaannoksia, tahattomia sellaisia. Olemalla rasisti, seksistinen ja kaksinaismoralistinen hän on tuonut esiin poliittisen järjestelmän puutteita ja herättänyt keskustelua. Muun muassa seksuaalisesta häirinnästä ja naisvihasta. 

Hyvä, että puhutaan seksismistä, on jo aikakin. Mutta miksi ei keskustelu leviä meille? Ainakin minun kohtuullisen monipuolisesti verkottuneessa somessani on humisevan hiljaista. Ajatellaanko, että ongelmaa ei täällä ole? Onko aihe meillä tabu?

Pienen maan pienet piirit ja verkon nopea sananvälitys suitsii monet suut, silloin kun on syytä pelätä mielipiteen vaarantavan toimeentulon. Työpaikoilla esiintyvä seksuaalinen häirintä ja naisten alistaminen on sellainen aihe.

Osallistuin äskettäin entisen työnantajani entisten työntekijöiden tapaamiseen, ensimmäistä kertaa. Olipa erikoinen tilaisuus. Luokkakokouksissa on varmasti samaa, minä en tiheän muuttamisen ja luokattomaksi jäämisen takia ole niihin päässyt. Nähdä ne muistikuvieni kasvot nyt niin kovasti vanhentuneina... Mitähän he ajattelivat minut nähdessään?

Illan aikana käydään läpi kunkin myöhempiä vaiheita ja muistoja Yrityksen ajoilta. Muistellaan tärkeitä kauppoja, isoja lanseerauksia, mielenkiintoisia persoonia. Välillä palataan henkilökohtaisiinkin. 

Matkatyötä tehnyt nainen kertoo joutuneensa joskus majoittumaan erään miesjohtajan asuntoon reissussa ollessaan.
- Mä olin kakskymppinen tyttö, ja se tuntui tosi oudolta. Kun mä menin nukkumaan, mä suljin mun huoneen oven oikein napakasti sen edestä.
- Eihän se ollut ollenkaan tapana, ainahan reissussa asuttiin hotellissa!
- Kyllä mä sitä silloinkin ihmettelin, mutta mitä mä mistään tiesin. Mä olin nuori ja epävarma, mutta kyllä se tilanne hämmensi.
Juuri silloin kyseinen mies tervehtii meitä. Poskisuudelmia, mitä kuuluu, pitkästä aikaa. Ja eikös mies ala naureskella, kuinka napakasti nainen oli silloin kerran ovensa sulkenut, höhöhöhöö. 

Oliko johtajan kämpässä asuminen ollut yleinen käytäntö? Miksi asia nyt huvitti heitä molempia? Eikö nainen ollutkaan kokenut tulleensa häirityksi? 

Naiset ovat tottuneet kohtaamaan kipeitä asioita naureskellen ja tapahtunutta vähätellen, silotellen. Konfrontaatio tekisi meistä "huumorintajuttomia", "tiukkiksia", "ämmiä". Harva haluaa olla tiukkis. Mielummin esitetään huumorintajuista - ja "pojat on poikia".

Naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä ja ohittaminen on työpaikoilla niin syvään juurtunutta, että emme tunnista sitä. Yhteistä eri naisten kokemuksille on se, että mies on hiearkiassa ylempänä, ja nainen on nuori.

Toinen mies kertoo keskusteluringissämme siitä, kuinka hänet palkattiin Yritykseen. 
- Mä olin silloin jo tosi kovissa hommissa, controllerina, tositosi haastavaa, mä viihdyin, mutta sitt mä tapasin jääkiekon parissa Yrityksen toimarin ja se ylipuhui mut vaihtamaan. Ei siinä mitään hakuprosessia tai sellaista ollut. Toimari tiesi mut lätkäpiireistä ja halusi Yritykseen. Vaikk ei controllerilla ole mitään kokemusta myyntiorganisaation vetämisestä. Se vain tiesi, millainen mä olen tyyppinä.

En voi vain kuunnella.
-  Mua ei naurata yhtään! Samaan aikaan mä tein Yrityksessa mielettömästi töitä myynnin parissa ja sain hyvää jälkeä aikaan. Ja sitt tuleekin ulkoa joku mies vailla alan kokemusta isopalkkaiselle paikalle, johon mä olisin sopinut. Vain siksi, että se pelaa lätkää toimitusjohtajan kanssa!

Kuvittelenko, vai hämmentyykö mies hetkeksi?

Talsin kotiin menneitä kelaillen.

Pikkujouluja, joissa monet naiset parveilivat vähälukuisten miesten ympärillä. Kahvipöytäjuorut siitä, kuka kenenkin kanssa oli poistunut juhlista. Ns. reisireitti saattoi jollekin joskus toimia.

Miesten julkiset herjanheitot naisten ulkonäöstä. 
- "Höhöhö. Meillä on uusi rekrytointikriteeri: koukista käsivarret eteen ylös, kävele seinää päin, jos kyynärpäät koskee seinään ensin, sua ei valita. Höhöhöö." Naapuriosastolle  oli palkattu rintava markkinointipäällikkö.

Henkilöstöjohtaja, joka iltatilaisuudessa pani pöydän alla kätensä reidelleni. Miksi en tehnyt mitään? Kuka on valmis lähtemään virallisen tilaisuuden ruokapöydästä kesken pois tai läimäyttämään pöytänaapuriaan? Kenen refleksit ylipäätään toimivat tuollaisessa yllättävässä tilanteessa?

Toimitusjohtaja, joka tehdessäni sangen järkevää kehitysehdotusta kehui kampaustani ja yritti katsoa syvälle silmiin. Ehdotukseeni hän ei koskaan palannut.
  
Yöllinen häirintäpuhelu johtajalta, joka kertoi mitä kaikkea hän halusi minulle tehdä. Ei hän tietty esittäytynyt, mutta tunnistin äänen. Seuraavana päivänä työpaikalla leikin, että mitään ei ollut tullut. Leikki jatkui, puhelut eivät, asia unohtui, paitsi minulta. Joka aamu siitä lähtien jännitin työhön menoa. Kenelle olisin voinut valittaa, kuka olisi uskonut, mitä todisteita minulla oli?

Kadonnut maailma

Iäkäs mies seisoi Korkeavuorenkadun ja Jääkärinkadun kulmassa jotakuta odottaen. Ikäpolvensa edustajaksi pitkä vanhus oli leveäharteinen, hieman kumara ja hyvin hoikka. Kun poikkeuksellisen lämpimän kevätpäivän tuulenviri pörrötti hänen hiuksiaan - aaltoilevaa hopeanharmaata kuontaloa - ne valahtivat hänen otsalleen. Hän kääntyi kohti Jääkärinkatua ja pyyhkäisi isolla kädellään tukan otsaltaan, ja hetken ajan luulin näkeväni isäni, vaikka isä on maannut haudassa toistakymmentä vuotta. Se asento, hopeisena aaltoileva otsakiehkura, iso käsi.

Silmäni kostuivat, ja minun tuli häntä suurempi ikävä kuin koskaan hänen eläessään.

Myöhemmin, Kaisaniemenkadulla, ohitin isää ja pientä poikaa, kun heidän takaansa pyyhälsi pitkä nuori mies kovaa vauhtia kasseineen. Minut ohittaessaan hänen laukkunsa osuivat minuun voimalla, hänen täytyi se tuntea, mutta hän jatkoi matkaansa pysähtymättä. Jäin hämmästyneenä tuijottamaan nuoren miehen nopeasti poistuvaa selkää, pikkupoika kääntyi katsomaan minua, tuijottavaa naista.

Mietin, mitä pikkupoika näki. Näkikö pelkän törmäyksen vaiko outoa käytöstä?

Siitä muistin, kuinka liikutuin kun iäkäs isäni kävi ruokakaupassa, sellaisessa monen kassan marketissa, jossa kassoilla istuu koululaisia tai opiskelijoita. Maksettuaan isä kääntyi poimimaan ostoksiaan hihnalta, mutta sitä ennen hän kiitti kassaneitiä ja nosti hattuaan.

Nosti hattuaan. Kuinka monelle teistä on koskaan nostettu hattua? Autettu takkia päälle? Pidetty ovea auki? Minulle oven aukaisi viimeksi eestiläinen mies, aukaisi oven, astui sivuun, päästi minut ensin ja tuli itse perässä.

Ottaja antaja

Siivousliputus.

Vappulippu.

Putkiremontin, evakkoasunnon ja lomamökin asioita olisi paljon vaikeampi hoitaa, jos ei joku lainaisi autoa.Mökin pikkupikkukeittiö uusittiin ilman autoapua. Kun yhtenä päivänä tein neljä menopaluuta ratikalla eri remonttinamiskojen perässä, palautui auton ihanuus mieleen. Mutta jos autoa tarvitsee vain kevään ja kesän, silloinkin vain muutaman kerran viikosssa, ja ajomatkat ovat  muutamasta kilometristä muutamaan kymmeneen, ei auton omistamisessa ole muuta järkeä kuin vapaus.  Auton ratissa ihmisestä tulee maanteiden kuningas, vapaa kuin lintu, oli alla millainen rotisko tai luksuskaara hyvänsä.

Kun lainaa jotakin, vaikka autoa, kartuttaa kiitollisuudenvelkaansa.  Ei voi olla varma, onko tankkaus riittävä korvaus, joka kuittaa velan kokonaan maksetuksi - menevätkö ne päittäin? Entäpä jos alituinen auton lainailu ärsyttää sen omistajaa?  Mihin sitä ryhtyy, kun ryhtyy avuliaaksi? Auto pitää niin luovuttaa kuin vastaanottaa, sopia tapaaminen ja luopua  omasta vapaudesta siksi aikaa, kun lainansaaja kurvaa matkaan vapauden symbolin ratissa.

Entä kun ryhtyy avunsaajaksi? Tuleeko suhteeseen hapan sivumaku, alkaako auttajaa hatuttaa oma aulius, ja avunsaajaa nyppiä riippuvuus toisen anteliaisuudesta? Kun toisella on enemmän jotain hyvää kuin toisella, alkaa suhde ehkä kärsiä eriarvoisuudesta. Autoton ei niin vaan ilmaannu paikalle, kun jossain tapahtuu, hänen pitää ensin selvittää aikataulu. Ei kai ole kiva juoda domppaa kun kaveri ryystää teetä.

Oli miten oli, olen saanut viime ajat nauttia autoilun vapaudesta, toisten anteliaisuudesta ja muuttopuuhien sujuvuudesta. Kolme viherkasvia palasi kotiin takaboksissa. Hammasharja ja vaihtovaatteet vietiin mökille maalausurakan ajaksi.  Elämäni viime viikkojen sulostuttajat, lainatuoli ja -pöytä, noudettiin muutamassa hetkessä. Suhaaminen pitkin poikin jatkuu vielä joitain päiviä, mutta sitten luovutan putsatun ja tankatun ajokin takaisin ja hyppään ilomielin ainoni selkään. Alkaa näet jatkuva istuminen näkyä vaa'alla.

Logistiikka, tuo tärkeä mutta unohdettu

Kööpenhaminan magnoliat kukkivat viikko sitten

..kukkisivat varmaan täälläkin #ilmastomuutos.

Kaikki etenee, vastoinkäymisistä välittämättä.  Kevät kylmyydestä huolimatta. Putkiremontti, vaikka huteja tapahtuu koko ajan. Evakkoaika, vaikka se tuntui loputtomalta, etenkin niin kauan kun istuskelin lattianrajassa. Ihmeellistä, miten pieni nojatuoli voi saada ajan kulumaan ja olon paranemaan!

Lähden kämpiltäni joka päivä, vaikka ompelulankaa hakemaan, päästäkseni lähiöstä ihmisten ilmoille. Napin irrottua tärkeästä vaatekappaleesta tarvitsin rihmaa ja silmäneulan.  Mutta ei sellaista niin vain osteta, ei ainakaan Stockmannilta, joka myi pois viimeisiä lankaeriään. Onneksi tiesin Yrjönkadulla ompelutarvikeliikkeen, lajinsa viimeisen oletan.

En kelpuuttanut urakan pyttyjä ja hanoja, vaan tilasin mieleisemmät Netrauta.fi:stä. Oikein hieno konsepti, jossa kotoa käsin pääsee arvioimaan vaikkapa kolmensadan kylpyhuonehanan valikoimaa. Jatkuvasti hyviä tarjouksia, runsaasti tietoa tuotteista - kertakaikkisen upeaa.  Aikaa kaupoissa kiertämisestä säästyy valtavasti, eikä tarvitse ajella pitkin kehäkolmosta. Tilaukseeni kertyi kuusi tuotetta kolmelta valmistajalta.

Nyt olen sännännyt paikalle kuudesti. Milloin aamukahdeksaksi odottelemaan toimitusta, jolle on edellisenä iltana tekstiviestillä ilmoitettu toimitus kahdeksan ja kymmenen välille, ja joka saapui yhdeltätoista. Milloin iltakahdeksan  ja kymmenen välille päivystämään. Jokainen tavara on tullut eri päivänä, eri kuljetuksella, vaikka puolet niistä oli lähtöisin samasta tehtaasta. Kehäkolmoselta säästynyt aika kuluikin logistiikan kourissa kärvistellessä. Netraudalla ei ole välivarastoa, mikä on sen bisnesidea, mutta logistiikan koordinoimisessa on sillä vielä pitkä taival edessään.

Kylpyhuoneeni lasikulma on ollut mielenkiintoinen projekti. Siitä enemmän toiste. Sanon vaan, että kansaa kyykytetään viranomaisten toimesta turvallisuuden nimissä. Vaikutelmani on, että viranomaisiksi valikoituu pääasiassa turhantarkkoja pilkunviilaajia, ja että kansamme on turhan kuuliainen. Muuten mikään ei selitä niitä kalliiksi koituvia säädöksiä, joihin minäkin olen tänä aikana törmännyt.

Kaikki, mitä tarvitsen

Vastapäisessä talossa on kolme ikkunaa, joiden takana asuva perhe on tullut etätutuksi. Seuraan heitä viistosti ylöspäin tähyten, lattianrajassa seinään nojatessani, kevätiltojen pidetessä,  kun tulee iltauutiset. Perheessä on kaksi tarhaikäistä lasta ja äiti, mutta isää näen useimmin.

Isä on pitkä ja raamikas. Hän tekee usein ruokaa, elehtii voimakkaasti kokatessaan ja täyttää keittiön ikkunan. Keittiöstä hän siirtyy olohuoneeseen, jossa äiti kattaa pöytää. Heille tulee usein vieraita ja kaihtimen takaa näkyy ainakin kuuden aikuisen profiilit.

Joinakin aamuina isä vie tytöt tarhaan. Tarha on pihapiirissä, minua vastapäätä.  Heillä ei ole kiire. He kulkevat viipyillen, isä taluttaa lapsia kädestä, heillä on kovasti puhuttavaa. Lapset jäävät tarhan aitaukseen leikkimään. 

Hetken päästä näen taas isän keittiön ikkunassa, ehkä hän käy vuorotöissä tai työskentelee kotona.

Hän katsoo tarhaan päin ja vilkuttaa sitten molemmin käsin, laajoin kaarin, kohti aitausta, lähettää lentosuukkoja. Käännyn. Kaksi lasta seisoo aitauksessa ja lähettää satoja lentosuukkoja naapuritaloa kohden.

Minun tekisi myös mieli lähettää lentosuukko pitkälle miehelle, jonka rakkaus perhettään kohtaan loistaa vastapäisen talon keittiön ikkunasta parkkipaikan poikki jopa minun tyhjyyttä kaikuvaan evakkoasuntooni asti. 

---

Kun on ollut vailla jotain arkista asiaa, vaikka vain vähän aikaa, vaikka ei edes ole ollut pakko, sen arvo nousee jyrkästi. 

Lattialla tyynyjen päällä illasta toiseen istuminen syö naista. Selkä väsyy ja paikat puutuvat. Mielikin painuu välillä matalalle huolimatta siitä, että tilanteen tietää väliaikaiseksi. Kävi kuitenkin niin, että naapuri, kohtalotoverini putkiremontissa, halusi tuoda minulle evakkoasuntoon nojatuolin ja sohvapöydän. Pakkasi ne autoonsa, kantoi sisään, astetteli lattialle, ja hakee vielä poiskin, kun tulee aika vapauttaa kämppä. Hyvää hyvyyttään, ajatella! 

Tässä ne nyt ovat. Ette usko, kuinka ihanaa on nojata selkänojaan, asettaa kahvikuppi sohvapöydälle ja  katsoa iltauutisia kuin normaali ihminen. 

Näin kävisi kaiken itsestäänselvän kanssa, jos sen menettäisi. Terveyden, ystävien, rakkaiden, toimeentulon, arkirutiinien - lista on pitkä.  Kannattaa välillä luopua jostain, tai  edes kuvitella luopuvansa, silloin pienikin asia voi tuntua yllättävän tärkeältä.

Akustiikan pettämät

Maaliskuu on kuukausista ikävin, ellei ikävin satu olemaan huhtikuu. Päivät pitenevät, mutta ei siitä ole iloa, kun päivästä toiseen valo tulee pilvien takaa harmaana ja latistavana.

Luonto näyttää kuolleelta, on likaisen harmaa. Katupöly ratisee hampaissa. Aina tuulee. Yöt ovat pakkasella, päivät nollan tuntumassa, kylmää yhtä kaikki.

Mutta pääsiäinen, se on pyhistä paras, se pelastaa maalis-huhtikuun. Ei kalliiden lahjojen hankkimista, ei neulaset varistavaa kuusta, ei yletöntä sukuloimista, eikä mauttomia perinneruokia. Pääsiäinen on heleä, sen ruoissa vahva maku, musiikki dramaattista, kyläily hauskaa.

Minulla on pääsiäisohjelmaa tuonnempana, mutta tänään kiirastorstaina olin omillani. Vietin lohtupäivän kaupungilla ihmisten keskellä, heitä sivusta seuraten.

Lounaspaikan akustiikka heijasti naapurien keskustelun korviini. Olisin voinut siirtyä toiseen pöytään tai keskittyä omiin ajatuksiini, mutta kun vieressä läväytetään auki yksityiselämää olen minäkin vain ihminen.

Sitä oli surullista kuunnella. Keski-ikäinen mies ja langanlaiha, kumara nuori nainen puhuivat naisen juomisesta. Mies osoittautui terveydenhoidon ammattilaiseksi, joka yritti ylipuhua naista hakeutumaan hoitoon. Nainen väitti vastaan, hän oli vain sitoutunut korvaamaan kiinteän ruoan nestemäisellä.  Miehessäkin näkyi alkoholin suurkulutuksen merkkejä. Liikutuin hänen huolenpidostaan ja siitä, kuinka hän itsekin olisi sitä tarvinnut.

Puolityhjässä rantakahvilassa kaksi naista keskusteli lähelläni. Havahduin puutarhalehdestäni juttujen muututtua ylen mehukkaiksi.

- En ole ikinä halunnut mennä aviomiesten mukaan, se on jotenkin niin väärin.
- Yksi asiakas, nainen, oli Nokialta, ja sehän on täynnä miehiä, ja silti se oli aina pokaamassa meidän mainostoimiston miehiä, mä en tajuu. Niin paljon isommat markkinat omassa firmassa, insinöörejä vielä.
- Parhaimman näköiset, ne ei oo parhaimpia siinä hommassa, ne ajattelee vain itseään.

- ... mulla oli suhde yhteen työkaveriin, se kesti jonkin aikaa, mutta yhtenä aamuna - mä muistan tarkasti sen hetken - kun se kaatoi mulle kahvia, se oli jotenkin kumarassa, ja mun rakkaus loppui siihen. Mä ajattelin, että en mä halua olla ton kaa. Ei, en mä sitä silloin sanonut, mä odotin iltaan asti. 

Naurunremahdus. Naiset olivat niin syvällä muisteluissaan, etteivät tajunneet miltei huutavansa.

Pääsiäinen oli tyhjentänyt kaupungin niin, että kolistelin kämpilleni aavemaisen tyhjässä bussissa. Jatkossa vaihdan sittenkin pöytää, jos toisten yksityiselämä uhkaa tulla iholle. On terveempää lukea fiktiivisten hahmojen alkoholismista ja uskottomuudesta kuin altistua ventovieraiden oikeiden ihmisten tositarinoille.

Tapaaminen

Kohtaamisia. - Kuvan henkilöillä ei ole yhteyttä tekstin sisältöön.

Puskimme rattaita pitkin rantatietä.  Lapsi nukkui, sora rapisi pyörien alla. Aurinko lämmitti selkää, viima puri poskia. Leukamme kävivät kuitenkin normaalin nopeaa tahtia, sillä kun kaksi kaverusta kohtaa parin kuukauden jälkeen, on puhuttavaa paljon.

Kaartessamme sillan yli olimme päässeet ikuisuusaiheeseen, ihmissuhteisiin. Tässä iässä niitä on ollut, ja näkemystä kertynyt.

Purin pahaa mieltäni tavattuani yhteisen vanhan tutun.

- Mä tiedän, olen varma, että jossain sen sisällä on vielä se ihminen, josta mä nuorena niin pidin. Siitä ei vaan enää näy jälkeä, vain ulkonäkö on sama, mitä nyt ryppyisempi.

- No, miten sitä nyt kuvaisin... Ensin se puhui ummet lammet uudesta harrastuksestaan. Harrastus on muotia niissä poskisuutelupiireissä.  Kaikki sen uudet ystävät tekee sitä. Eikä se ennen poskelle suudellut, hyvä, jos jäykähkösti taputti tavatessa olalle.

- Sitten se kertoi keiden menestyneiden ja varakkaiden henkilöiden kanssa se oli ollut tekemisissä. Ennen se nauroi sellaiselle.

Istahdimme tuulensuojaan puurungolle. Rattaissa vallitsi syvä hiljaisuus. Varis lensi ohi risu nokassaan. Se teki pesää, ja aurinko kevättä.

- Kun se alkoi selvittää, kuinka jo neljävitosen on vaikea saada duunia, mä innostuin, että tästä mullakin on jo jotain sanottavaa. Mutta ei sitä mun jutut kiinnostaneet. Mä aloin puhua, se alkoi puhua, ja kun mä yritin jatkaa, se jatkoi päällepuhumista. Joten mä tukin suuni. Kun mä yritin keskustella jostain, enkä vain kuunnella, sen katse lasittui. Mä en tajuu, miks se halus tavata.

Ystävättäreni nosti aurinkolasit otsalleen ja katsoi minua orvokkisilmillään. 

- Kuule, tuollaisia ne ikääntyvät miehet, naiset myös, usein ovat.  Mä olen monet kerrat istunut jonkun johtajan, lääkärin tai juristin pöytädaamina, kuunnellut ja kommentoinut, monta tuntia. Viikon päästä, kun niihin on törmännyt jossain, ne ei tunne.

- Kai se on pohjimmiltaan epävarmuutta, jota ne omalla äänellään yrittää rauhoitella.

Rattaista kuului pärskähdys. Varis palasi nokka tyhjänä. Unettava hiekan rapina rauhoitti kyydittävän. 

Vastaan tuli nuori pari, vilkkaasti keskustellen ja elehtien. Ajattelin, että onneksi on näitä samanmielisiä ystäviä, joiden kanssa voi puhua myös ihmissuhteista.

Yhdeksän viikkoa

Naapuritalo sammakkoperspektiivistä.

Aurinko vaeltaa seinää pitkin.

Reilu viikko on nyt mennyt täällä lattiatasossa elellessä. Hyvin on mennyt, periaatteessa. On lämmin, ja jos lattialla vetää, on shaali, mihin kääriytyä.

Ilmapatjalla nukkuu oikein hyvin, patja pärjää hyvin vertailussa hästenseihin ja duxeihin, etenkin hinnaltaan - 59,90 € Etolassa.

Ruokaa on ja Lidliin on vain viisisataa metriä. Lidlin läheisyys on asunnon suurin ylellisyystekijä. Olen suuri Lidl-fani aina kun katson kassakuittia.

Tarvittaessa saan Spotifysta radiot ja musiikit, toistaiseksi olen kuunnellut hiljaisuutta. Pädiltä luen Hesarin, kannettavalta katson Netflixiä. Kohta sieltä on kaikki katsottu.

Teen joka päivää asiaa muualle. Kuntoilen, vietän aikaa kirjaston lukusalissa, tapaan kavereita, usein nautin lounaan keskustan lounaspaikoissa ja cappuccinon Kaffecentralenissa. Käyn asunnolla tuijottamassa kuoppaa, jonka paikalla vielä äsken oli kaunis kylpyhuoneeni.

Tapan aikaa.

- Aikaa tulee aina lisää, mihin tässä kiire, sanoo afrikkalainen.
- Aikaa on vain vähän, käytä aikasi hyvin, on länsimainen aikakäsitys.
- Odottavan aika on pitkä. Se sopii nykyhetkeen.Yhdeksän viikkoa putkiremontin valmistumiseen vanuu edessäni loputtoman tuntuisena selviytymisprojektina. Se aika olisi osattava elää eikä tappaa.

Ajattelen edellisiä ajantappojaksoja.

Viisi viikkoa Tukholmassa puutarhurinopissa tuntui vuosi sitten, pimeine kello kuuden heräämisineen ikuisuudelta. Vuotta myöhemmin katsoen ne viikot vilahtivat ohi. Ne olivat täynnä uusia ihmisiä, kevääseen heräilevää puutarhaa, östermalmilaisia pitkäkoipia aamulenkillä, Djurgårdenin hiekkateitä ja Rosendalin herkkuja. Onneksi otin silloin paljon kuvia.

Kaksi vuotta puutarhurikoulussa, viuh vain, valmista tuli. Osasinko elää, enkä suorittaa? Muistan viimekeväisen päivän Överbyn puistossa haravan varressa, kun satakieli lauloi ja lauloi ja lauloi. Ajattelin silloin entisiä kollegoitani konttoreissaan ja kokouksissaan, nojasin haravaan ja nuuhkin auringon lämmittämän mullan tuoksua, kun satakieli lauloi ja lauloi.

Singapore fling, jälkipyykki

Akvarellimaalarit bussikatoksen suojassa...

..ikuistamassa tätä näkymää. Taustan "hauki" on Marina Bay Sandsin hotelli. Valtavia hopeapalloja siroteltuina Asian Civilisations Museum:in edustalle.

Kuuden aikaan illalla katuvilinä on etenkin bisneskortteleissa koreimmillaan. Vauraat singaporettaret ovat hyvin  tyylikkäitä.

Väri-iloa.

Piikkikorkoiset nahka-avokkaat +34 asteessa tulevat kyseeseen kun päivä kuluu ilmastoidussa toimistossa.

Tyylikkäät ja iloiset.

Olen palannut. Mitä pohdin nyt, reissun jälkeen? Tässä poimintoja rentoutuneessa mielessäni lepattavista ajatuksenpätkistä:

Huomaan katkaisseeni negatiivisen vatvomiseni, kiitos etäisyyden omaan arkeen ja Suomen ankeaan ilmapiiriin. Rakkaiden seurassa oleilu ylläpitää onnentunnetta pitkään reissun jälkeen.

On kiva päivettyä hieman, vaikka en tehnyt ruskettuakseni muuta kuin piipahdin välillä ilmastoiduista tiloista kadulle. Tosin olen kaulasta reisiin sinisenkalpea, mutta sitähän eivät muut tiedä.

Unelma bambumajasta trooppisella rannalla kuoli. Tropiikissa on tolkuttoman kuumaa ja kosteaa.  Ei siellä jaksa edes kävellä nopeasti, saati lähteä lenkille, ellei ole ilmastoon syntynyt. Jokainen päivä on saman mittainen ja samanlainen kuin edellinen päivä, joskus ehkä sataa, joskus ehkä ei, aurinkoa on joka päivä. Minä pidän neljästä vuodenajasta, puutteineenkin.

Sivistyin upeasti kuratoiduissa museoissa, notkistuin puolta nuorempien seurassa joogassa, rentouduin kiinalaisessa, kovakouraisessa hieronnassa. Tutustuin venäläisiin catering-alan yrittäjiin, iloisiin ja työteliäisiin.

Tapasin viehättävän malesilaisen bisnesnaisen, joka elättää Malesiassa asuvia vanhempiaan "koska se kuuluu kulttuuriimme, eikä meillä ole toimivaa eläkejärjestelmää". Lapset ovat siellä vanhuuden vakuutus. Singaporessa asiat ovat paremmin, mutta silti siellä näkee köyryselkäisiä kasikymppisiä siivoamassa pöytiä ruokaloissa. Kolikon toinen puoli: osa hyväkuntoisista ikääntyneistä haluaakin kuulua työyhteisöön, ja siellä se on myös mahdollista, korkeaa ikää kunnioitetaan. Meillä ei.

Korruptoitunut valtapuolue PAP rajoittaa sanan- ja toimintavapautta. Oppositio kikkaillaan kuoliaaksi: kun sen äänimäärä alkoi tietyillä alueilla kasvaa, äänestysalueiden rajoja muutettiin.

Singaporen ministerit ovat maailman parhaiten palkattuja, pääministeri Lee Hsien Loong ansaitsee USD 1,7 milj. - Barak Obama USD 0,4 milj. Perusteluina muun muassa "työn vaikeus", "estää korruption" ja - tämä on paras - "äänestäjät ovat äänestämällä häntä hyväksyneet sen, muuten he olisivat äänestäneet jotakuta toista".

Kansaa kuohuttanutta Benjamin-pojan itsemurhaa sen jälkeen, kun poliisit olivat vieneet hänet kesken koulupäivän ja vanhempien tietämättä kuulusteluihin, on kielletty kommentoimasta somessa tai muualla, rangaistuksen uhalla.

Kun Little Indiassa oli "mellakka" - maailman mellakoiden mittapuulla mitaten se oli pientä kiukuttelua - bussin ajettua siirtotyöläisen päälle, hallitus vei Little Indian ravintoloilta anniskeluoikeudet määräajaksi - vain intialaiskortteleiden ravintoloilta.

Satunnaisiin poimintoihin verratessa Suomi vaikuttaa lempeän puhtoiselta maalta, mitä nyt hieman pimeältä ja kylmältä.  Mutta meillä on ainutlaatuisten fosfaattivarantojemme ja monopoliasemassa olevan energiayhtiömme myynti ulkomaille, ay-liikkeen verovaroin tuetut jäsenmaksut ja verottomat voitot VVO:n vuokratuotoista, hyväveliverkostot ja avoimen korruptoitunut huumepoliisimme. Meillä vasemmistoliiton puheenjohtaja voi siirtyä eläkeyhtiön johtajaksi, ja demarien puoluejohtaja neuvomaan maksusta venäläisiä kaasuputkiasioissa.

Samaa, mutta eri värisenä.

Singapore fling, ruokaillen

Truffle fries.

Plain Vanilla Bakery.

Asian Civilisations Museum, the Privé.

Singaporelaisen aamiaisen ainekset: voissa paahdetuista kahvinpavuista tehty jäälatte, keitettyjä kananmunia ja kayalla, kookospähkinälevitteellä, siveltyä paahtoleipää.

Löysät kananmunat rikotaan lautaselle, päälle maun mukaan soijaa ja valkopippuria. Seos ryystetään lautaselta suoraan suuhun. Paikka Toast Box.

Shoppailu ja syöminen ovat tärkeitä ajanviettotapoja, Singaporessa tärkeämpiä kuin monessa muussa paikassa, johtuen ainakin osittain tarjonnan ylenpalttisuudesta. Osansa on silläkin, että niitä voi harrastaa ilmastoidussa ympäristössä, kun ulkona on 34 astetta ja kosteusprosentti korkea. Tottuneellekin sellaisessa on kestämistä.

Nautinnollisimpia ruokailuhetkiäni ovat ne, joissa kiinnostavassa ympäristössä ja hyvässä seurassa syödään juuri siihen hetkeen sopivalla tavalla. En erityisemmin innostu huippuravintoloista enkä Michelin-tähdistä, mutta kasvitieteellisen puutarhan keskellä olevaan Haliaan palaan joka kerralla. Tie sinne käy puiston halki iltapäivän polttavassa auringossa, perillä on viidakkomaisen varjoisaa, oudot linnut ääntelevät palmujen katveessa, katossa pyörii tuulettimia. Nääntyneen kulkijan palkitsee Halian tryffeliöljyllä, persiljalla ja parmesanilla maustetut ranskikset, niiden kyytipoikana Tiger-olut. Raffles-ketjun ravintolalla on kattava ruokalista, mutta olen kiintynyt tähän yksinkertaiseen annokseen.

Little Indiassa käyn  The Banana Leaf Apolo:ssa ja sen butter chicken:iä, voissa haudutettua kanaa, nautiskelemassa. Tilaan lisäksi naan-leipää, saffron rice sahramiriisiä, palak paneeria, intialaista juustoa pinaattikastikkeessa. Nostelen näitä lautasen virkaa toimittavalle banaaninlehdelle ja syön lusikan ja haarukan avulla. Monet asiakkaat syövät sormin, oiekan käden sormin. Seuraan
asiakkaiden tulemista ja menemistä ja Race Course Roadin vilinää. Hindin purpatus poreilee, monet seurueet ovat sukukuntia, naiset värikkäissä sareissaan, upeat hiukset taidokkaasti solmitut, lapsia, vanhuksia, pöytäkunnat vierailevat toisiaan tervehtimässä. Loisteputkivalot, avokeittiö, laattalattialla kolisevat tuolit, ruoka tarjoillaan pöytiin, tarjottimella.

Art Deco-arkkitehtuurin Tiong Bahrussa joogatunnin jälkeen tai putiikeissa shoppailun lomassa vakiopaikka on Plain Vanilla Bakeryn kahvila-leipomo. Leipomo on lasiseinän takana, kadun puolella katoksen alla oleillaan isojen pöytien ääressä tyynyihin nojaillen, paikan leivonnaisia nauttien. Lounastakin saa, se tarjotaan take away-laatikossa somasti pakattuna. Voit istahtaa myös keinuun, ostaa kynttilöitä tai vuokrata pyörän. Tunnelma on unelias, asiakaskunta nuorta, tyylikästä ja taiteellista.

Kun käyt Asian Civilisations Museumissa - älä jätä käymättä!- on tauon paikka sen lounasravintolassa, Privéssä. Valitsen pöydän, josta näen niin ulos terassille kuin yli salin ja sen lounastavien leidien pöytäkuntien. Täällä vallitsee varttuneiden ex pat:ien hillitty charmi, johon kuuluu kostean sään kestävä föönaus, pysyvä rusketus ja tenniksellä trimmattu kroppa. Suosittelen pitkää taukoa ja  porkkanakakkua.

Singapore fling, yhtenä iltapäivänä

HDB-asuminen on valtion tukemaa asumista..

ja tiukasti säädeltyä.

Joka päivä nousen hissillä katolle, jossa odottaa uima-allas puhtaana, raikkaana ja tyhjänä. Vedellessäni 15 metrin allasta päästä päähän käy jokunen pulu juomassa, tuulenvire pyyhkäisee ylitse, kadulta kantautuu curryn tuoksua. Hiljaista. Kuivattelen altaan reunalla, varjossa, jos mahdollista, seuraan pilvien vaellusta Malesiaan.

Vastapäätä on pitkä ja korkea HBD:n (Housing and Development Board) rakennus. HDB on tiukasti säädeltyä omistusasumista, johon etuoikeus on Singaporen naimisissa olevilla kansalaisilla. Naimattomat etsikööt kämppänsä säätelemättömiltä (kalliilta) condominium-markkinoilta, sillä sinkun on oltava 35+ voidakseen edes harkita HDB-asunnon ostoa. Näillä kulmilla 50 m2:n HDB-kaksion hinta pyörii 400 000 €n paikkeilla, vastaavan condon 600 000 €:n. Kun keskipalkka on 5200 SGD (3400 €), on siinä maksamista. Toki alhainen veroprosentti, nollasta kahteenkymmeneen, auttaa. 

Keskipalkan korkeutta ja verotuksen mataluutta ihastellessa on hyvä tietää, että luvussa ovat mukana miljardöörit, joita on Singaporessa eniten maailmassa per capita. Kun verotus on alhainen, ovat yhteiskunnan tarjoamat edutkin vähäisiä. Mutta ehkä singaporelaisen vaa'assa painavat eniten turvallisuus ja jatkuvasti kasvava, vahva talous. Työttömyysluku on häikäisevät 2%...

Yksi ihasteluni aiheita on HDB:n asukkaiden tapa kuivata pyykkiä ikkunasta törröttävien putkien varassa. Condoissa ei näitä virityksiä näy, vaikka minusta on järjetöntä käytää kuivausrumpua maassa, jossa auringosta ei ole pulaa. Vaan enpä ole nähnyt aurinkopaneelejakaan missään.

Singapore fling, 7. päivä

Tummakaan iho ei siedä kokopäiväistä tropiikin aurinkoa.

Onget on viritetty, nyt odotetaan ja mietiskellään.

Puut varjostavat, mutta kevyesti.

Koirakaan ei ulkoile omin koivin siinä helteessä ellei ole pakko.

Tuhon siemenet: kova tuuli, hankalat grillihiilet ja sytytinneste. 

Palmujen takana Malesia, välissä kalaviljelmiä.

Slavina täytti vuosia, ja pääsin tyttären mukana nuorten synttäripicnicille puistoon, Malesiaa vastapäätä olevalle rannalle.

Perillä taksista noustessa keskipäivän kuumuus kävi päälle ikään kuin navakka merituuli olisi avannut valtavan uuninluukun, jonka polttavassa ongassa  laahustimme asfaltoituja polkuja grillipaikalle numero 54.  Sellaisen voi varata verkossa, varaukseen kuuluu grillaustaso, pöytiä ja palleja, kaikki tukevaa betonivalua, jota tuuli ei taatusti vie mukanaan.

Grillipaikkoja oli parinsadan metrin välein pitkin heleän vihreää rantanurmea, jonka erotti merestä
kapea hiekkakaistale, kaistaleella vaikuttava määrä meren tuomaa muovijätettä.

- Malesiasta tullutta, tytär totesi lakonisesti. Siihen oli helppo uskoa, sillä täällä meidän puolellamme,  hoidetussa singaporelaispuistossa ei ollut roskan roskaa, ellei sellaiseksi katsonut palmusta pudonnutta liaaninpalasta.

Käteeni lyötiin lämmin siideripullo. Jätin nuoret asettelemaan picnicaineksia pöydille ja lähdin tutkimaan parin viimeisen päälle varustautuneen sunnuntaikalastajan onkien virittelyä. Päästä varpaisiin kankailla valolta suojautuneet miehet pyydystivät tutkimusmatkani aikana vain huomattavan määrän merilevää, mutta kalastamisessa ei tärkeintä taida olla saalis vaan prosessi.

Siinä vaiheessa kävin rasvaamassa koko nuorisokatraan aurinkovoiteella, joka kerrankin oli mukanani. Ilmeni nimittäin, että kukaan näistä vaaleaihoisista venäläissyntyisistä ei ollut suojannut itseään auringolta, vaikka he aikoivat viettää koko iltapäivän auringonlaskuun asti paahteessa ja tuulessa.

- Ihosyöpäkandidaatteja, ärisin ja läiskin paksut kerrokset voidetta valmiiksi punoittaville poskipäille ja harteille.   Uskon säästäneeni heidät pahimmalta kivulta, vaan mikä saa nykyaikana ihmiset olemaan noin välinpitämättömiä omasta terveydestään ? Nuoruuden luulo haavoittumattomuudesta?

Singapore fling, 6. päivä

Kiinalaisesta uudestavuodesta on jäänyt rusetteja

Ernest Goh:n eläinaiheisia valokuvia on  Tiong Bahrussa siellä täällä.

Pastellisävyjä...

...pastellisävyjä.

Kunnostettujen art deco-talojen detaljit ovat usein terracottaa ja välimeren sinistä.




.

Yoga Movementin studion hämärässä on betonipintoja ja mustia joogamattoja. Studion ovet ja ikkunat ovat auki molemmin puolin, kuuma ilmavirta pyyhkii kadulta sisään ja takapihan kautta ulos tuoden kadun ääniä mukanaan. Parin vuoden tauon jälkeen taivuttelen ja hengittelen sirojen aasialaisten välissä muina naisina ja löydän pakaralihakset, joiden luulin jo menneen manan majoille. Kuntosalitreeneistäni on ollut iloa vatsan ja hauisten osalta ,mutta onhan kropassa paljon muutakin rääkättävää.

Tiong Bahrun kaupunginosa on ehyenä säilynyt art deco-kokonaisuus, jossa hipsteriys on huipussaan. Kannattaa tulla tänne Little Indiasta, vaikka lähempääkin löytyy joogasaleja, pikku- Intiassa kun ollaan, sillä jälkikahveille on kivempi mennä kauniiseen kuin rohjaiseen paikkaan. Viereinen Plain Vanilla tarjoaa paitsi ziljoona tee/kahvi- ja muffinilajiketta myös keinun, lukunurkkauksen, kukka-asetelmia ja samanhenkistä seuraa, silmänruokaa, jos ei keskusteluseuraa.

Tiong Bahrun monista ihanista ominaisuuksista - arkkitehtuuri, puhtaus, lakanpunarunkoiset palmut, söpöt kirjakaupat ja vaatemyymälät - valitsen tällä kerralla kuvattaviksi sen värit. Rakennukset ovat puhtaan valkoisia, niiden yksityiskohdissa on välimerellisiä viileän raikkaita pastellisävyjä sekä terrakottaa. Kun näitä värejä on siellä täällä pieninä pintoina, ne eivät ole päällekäyviä vaan luomassa tunnelmaa ja kiinnittämässä katsetta.

Valokuvaaja Ernest Goh tuli tunnetuksi hurmaavista kanojen muotokuvista, joista tuli kirja, lyhytfilmi ja jatkoa muun muassa kalojen ja vuohien kuvina. Gohn elämää suurempia eläinkuvia löytyy Tiong Bahrun julkisivuilta viisi, niitä etsiessä tutustuu samalla alueeseen.

Singapore, 4.-5.päivä

Wet market, katetulla torilla.

Päiväntuoretta.

Nopein lintu saa toivomusluun.

Kauneushoidoissa käyminen täällä olisi kuin rahan panemista säästöön.

Kiinalaislyhtyjä intialaiskeskuksessa - kaikki passaa.

Jumalille.

Kotikadun varrella.

Räppänät levällään.

Asun Little Indian ulkoreunalla, kivenheiton päässä värikkään, meluisan ja monentuoksuvan sekamelskan kiehunnasta. Intialaisia elementtejä riittää tännekin, sillä takapihalla on intialainen kulttuurikeskus puutarhoineen, ja kadun varrella vain intialaisia yrityksiä. Autokorjaamoja, catering-keittiöitä, pesuloita, yhden pakun kuljetusliikkeitä, miesten kuntosali ja isoja, kolkon sinertävää loisteputkivaloa levittäviä ravintoloita.

Puolilta öin liikkeiden työntekijät tekevät lähtöä. Seuraan ikkkunapenkiltä takakujan elämää. Tunti sitten väki alkoi jäähdytellä. Miehet istuskelevat kulttuurikeskuksen aidan juurella jutustellen,  tupakoiden ja eväitään syöden, pehmeä hindin purpatus kuuluu pimeässä tänne ylös. Yksitellen ja pienissä ryhmissä he maleksivat varvassandaaleissaan kohti Little Indiaa, viimeisenä menee pitkä mies hiljaa haikealta kuulostavaa luritusta hyräillen.

Iltapäivän armottomassa paahteessa kävelen kilometrin Little Indian wet marketiin, katetulle torille. Kauppiaat sulkevat jo kojujaan, sillä kaupankäynti on vilkkainta viileämpinä aamupäivän tunteina.
Miehiä istuskelee hawker centerin ruokapaikoissa, ostoksilla on pääasiassa eläkeläisiä. Tunnelma on raukea. Röykkiöittäin kasviksia, hedelmiä, maustekasveja. Liha- ja kalaosastot sijaitsevat sisempänä, mutta hajuherkkänä jätän ne  käymättä. Kiinalaisia kuivattujen elintarvikkeiden kojuja, yhdessä kojussa myydään vain kookoksesta valmistettuja tuotteita, toisessa vain kuivattua kalaa.

Kaupunginosan keskustassa on kultakauppojen katu, temppeliä vastapäätä pitkä rivistö kukkaseppeleiden valmistajia. Kangaskauppiailla on paksuja, syvissä jalokiviväreissä läikehtiviä silkkejä, Italiasta. Kainalokarvat voi poistattaa langalla - auts - ei maksa paljon.Ravintoloita. Temppeleitä.

Singapore on kansojen ja kulttuurien sekamelska, jota pitää aisoissa yksipuoluejärjestelmä ja ankara lainsäädäntö - huumerikoksista voi saada kuolemantuomion. Sosiaaliturva on kehittyneempi kuin naapurimaissa, mutta kaukana pohjoismaisesta. Jokainen joutuu täällä luomaan oman paikkansa kovalla työnteolla, helpolla täällä ei pääse.

Little Indian kujilla tuumin myös Helsingin katukuvan muuttuvan, halusimme tai emme. Voimme rajoittaa maahanmuuttajien tuloa, määrää ja tulosuuntaa, mutta muutos on väistämätön internetin, halpojen lentojen ja eurooppalaisten arvojen johdosta. Yhtenäiskulttuuri tulee tekemään tilaa monikulttuurisuudelle, mutta Singapore näyttää, että se voi tapahtua tavalla, joka pitkässä juoksussa on maata rikastuttava.

Singapore fling, 3. päivä

Kaksi muotibloggaria.

Kattoterassilla.

Lehden muotikuvauksia museon edessä.

Odottelua.

Osa keskeneräistä valtavaa taideinstallaatiota City Hall-metroaseman edustalla. "Rotuun, kieleen tai uskontoon katsomatta."

Satoi kuuroina koko päivän. Ilma raikastui sateen ajaksi, mutta sen loputtua oli taas tukahduttavaa.
Lähdin iltapäivällä, pientä flunssaani hoidettuani, vasta-avattuun ja hyvin ilmastoituun National Gallery Singaporeen.

Rakennus majoittaa Singaporen ja Kaakkois-Aasian suurimman modernin taiteen kokoelman - jota en löytänyt mistään. Nousin hissillä kuudennen kerroksen kattoterassille ja jäin pitkäksi aikaa nauttimaan sen upeista istutuksista ja kattonäkymistä. Peikonlehteni sukulaiset ovat siellä kaksimetrisiä, kuten kaikki muutkin tutut huonekasvit.

Valtavassa rakennuksessa oli yht'aikaa useita isoja näyttelyitä, useita ravintoloita, ja lisää ollaan avaamassa molempaa lajia. Katutason valoisassa kahvilassa tilasin cappuccinon ja katselin kauempana häämöttävää Marina Bay Sandsin hauen - veneen? - muotoista rakennusta.

Singaporen keskusta on yhtä modernin arkkitehtuurin ja taiteen riemukavalkadia. Vanhaa on hyvin vähän jäljellä, sekin liian perusteellisesti kunnostettua. Naapurivaltioihin Malesiaan ja Indonesiaan verrattuna Singapore on kuulema kuin steriili arvaruusalus, siisti, Suomeakin säädellympi, turvallinen. Koetan edes täksi ajaksi luopua arvostelemisesta ja antaa tilaa uusille vaikutteille.