10.1.2016

Maahanmuuttajat

Mökki on peräisin 1920-luvulta,


....mutta kohta tilalla on uusi mökki.
Kirjahyllyssä on kuvat vanhemmistani. Niissä he ovat nuorempia kuin minä nyt, elinvoimaa säteileviä. Muistan parhaiten heidät vanhuksina, mutta joskus aavistan, millaisia he olivat  nuorina.

Minulla on kahdet vanhemmat: vanhempani ja aikuiset, joista en tiennyt mitään. Kaksi versiota.

Nuorina he lähtivät Kanadaan, vailla kunnon kielitaitoa, työpaikkaa ja vastaanottavia viranomaisia sosiaalitukineen.  Oli valtava metsä, mutainen kyläpahanen vuorenrinteessä, lankuista tehdyt jalkakäytävät. Sieltä ei soiteltu kotimaahan, mutta posti kuljetti haikeita kirjeitä viikoittain. Kielen he oppivat käytännössä ja tavaamalla lehtiä sanakirjan avulla keittiöpöydän ääressä.

Isä. Kuusitoistavuotiaana sotilas, vuodesta 1939 vuoteen 1945. Kirjoitit muistelmiasi, ne jäivät kesken kun dementoiduit. Vielä ei ole se heti, jolloin uskallan lukea ne, jolloin opin, mitä ne vuodet tekivät sinulle.

Äidin pienestä sihteerinpalkasta teettämät ateljeevaatteet jäivät siellä käyttämättä. Inhosit Kanadaa, sen äärettömyyttä, sateista talvea, köyhyyttä, fingelskaa vääntäviä maanmiehiäsi, kaikkea paitsi kalkkunafarmarin Anna-vaimoa. Et ollut siellä mitään etkä kukaan, halusit kiihkeästi pois.

He palasivat. Ja jäivät loppuiäkseen jumiin kahden maan ja mantereen väliin. Missään ei ollut ihan hyvä. Silloin ei Suomessa arvostettu ulkomailla hankittua kokemusta ja kontakteja, kuten ei nytkään, eikä niitä haluttu hyödyntää tässä pohjan perimmäisessä maapahasessa.

- Your dad, Annan tytär Liisa sanoi, kun tapasin hänet synnyinkylässäni, siinä rapaisessa. - Sinun isäsi rakasti metsää, merta ja Kanadan vapautta. Jos ei sinua olisi ollut, hän olisi jäänyt tänne. He was a man's man. Miehinen mies.

Isäni lähti vielä takaisin, kahdesti. Toisen, lyhyen reissun jälkeen hän ei enää puhunut Kanadasta.

- Our moms, oh boy... Suomalaisnaiset olivat niin hyvännäköisiä, raikkaita, hieman kolhoihin britteihin ja skotteihin verrattuina, Liisa huokasi. - Mutta sinun äitisi...aina tyytymätön. And your dad, he tried so hard to please her. 

Ajattelen siroa, taiteellista ja turhamaista äitiäni. Ymmärrän. Minä en viihtynyt edes Lauttasaaressa, kuinka hän olisi voinut, miksi hänen olisi pitänyt, sopeutua metsureiden ja farmareiden Länteen.

He molemmat kaipasivat, mutta eri asioita, lopun elämäänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti