20.3.2016

Tapaaminen

Kohtaamisia. - Kuvan henkilöillä ei ole yhteyttä tekstin sisältöön.

Puskimme rattaita pitkin rantatietä.  Lapsi nukkui, sora rapisi pyörien alla. Aurinko lämmitti selkää, viima puri poskia. Leukamme kävivät kuitenkin normaalin nopeaa tahtia, sillä kun kaksi kaverusta kohtaa parin kuukauden jälkeen, on puhuttavaa paljon.

Kaartessamme sillan yli olimme päässeet ikuisuusaiheeseen, ihmissuhteisiin. Tässä iässä niitä on ollut, ja näkemystä kertynyt.

Purin pahaa mieltäni tavattuani yhteisen vanhan tutun.

- Mä tiedän, olen varma, että jossain sen sisällä on vielä se ihminen, josta mä nuorena niin pidin. Siitä ei vaan enää näy jälkeä, vain ulkonäkö on sama, mitä nyt ryppyisempi.

- No, miten sitä nyt kuvaisin... Ensin se puhui ummet lammet uudesta harrastuksestaan. Harrastus on muotia niissä poskisuutelupiireissä.  Kaikki sen uudet ystävät tekee sitä. Eikä se ennen poskelle suudellut, hyvä, jos jäykähkösti taputti tavatessa olalle.

- Sitten se kertoi keiden menestyneiden ja varakkaiden henkilöiden kanssa se oli ollut tekemisissä. Ennen se nauroi sellaiselle.

Istahdimme tuulensuojaan puurungolle. Rattaissa vallitsi syvä hiljaisuus. Varis lensi ohi risu nokassaan. Se teki pesää, ja aurinko kevättä.

- Kun se alkoi selvittää, kuinka jo neljävitosen on vaikea saada duunia, mä innostuin, että tästä mullakin on jo jotain sanottavaa. Mutta ei sitä mun jutut kiinnostaneet. Mä aloin puhua, se alkoi puhua, ja kun mä yritin jatkaa, se jatkoi päällepuhumista. Joten mä tukin suuni. Kun mä yritin keskustella jostain, enkä vain kuunnella, sen katse lasittui. Mä en tajuu, miks se halus tavata.

Ystävättäreni nosti aurinkolasit otsalleen ja katsoi minua orvokkisilmillään. 

- Kuule, tuollaisia ne ikääntyvät miehet, naiset myös, usein ovat.  Mä olen monet kerrat istunut jonkun johtajan, lääkärin tai juristin pöytädaamina, kuunnellut ja kommentoinut, monta tuntia. Viikon päästä, kun niihin on törmännyt jossain, ne ei tunne.

- Kai se on pohjimmiltaan epävarmuutta, jota ne omalla äänellään yrittää rauhoitella.

Rattaista kuului pärskähdys. Varis palasi nokka tyhjänä. Unettava hiekan rapina rauhoitti kyydittävän. 
Vastaan tuli nuori pari, vilkkaasti keskustellen ja elehtien. Ajattelin, että onneksi on näitä samanmielisiä ystäviä, joiden kanssa voi puhua myös ihmissuhteista.

2 kommenttia:

  1. Yhden tais kahden ystäväni kanssa käynyt noin. Sääli.

    VastaaPoista
  2. Pirjo, ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, joidenkin vaan toivoisi jäävän. Mutta sitten kun ei enää löydäkään sitä yhteistä säveltä, pettymys, suru ja niin, sääli..

    VastaaPoista