Maaliskuu on kuukausista ikävin, ellei ikävin satu olemaan huhtikuu. Päivät pitenevät, mutta ei siitä ole iloa, kun päivästä toiseen valo tulee pilvien takaa harmaana ja latistavana.
Luonto näyttää kuolleelta, on likaisen harmaa. Katupöly ratisee hampaissa. Aina tuulee. Yöt ovat pakkasella, päivät nollan tuntumassa, kylmää yhtä kaikki.
Mutta pääsiäinen, se on pyhistä paras, se pelastaa maalis-huhtikuun. Ei kalliiden lahjojen hankkimista, ei neulaset varistavaa kuusta, ei yletöntä sukuloimista, eikä mauttomia perinneruokia. Pääsiäinen on heleä, sen ruoissa vahva maku, musiikki dramaattista, kyläily hauskaa.
Minulla on pääsiäisohjelmaa tuonnempana, mutta tänään kiirastorstaina olin omillani. Vietin lohtupäivän kaupungilla ihmisten keskellä, heitä sivusta seuraten.
Lounaspaikan akustiikka heijasti naapurien keskustelun korviini. Olisin voinut siirtyä toiseen pöytään tai keskittyä omiin ajatuksiini, mutta kun vieressä läväytetään auki yksityiselämää olen minäkin vain ihminen.
Sitä oli surullista kuunnella. Keski-ikäinen mies ja langanlaiha, kumara nuori nainen puhuivat naisen juomisesta. Mies osoittautui terveydenhoidon ammattilaiseksi, joka yritti ylipuhua naista hakeutumaan hoitoon. Nainen väitti vastaan, hän oli vain sitoutunut korvaamaan kiinteän ruoan nestemäisellä. Miehessäkin näkyi alkoholin suurkulutuksen merkkejä. Liikutuin hänen huolenpidostaan ja siitä, kuinka hän itsekin olisi sitä tarvinnut.
Puolityhjässä rantakahvilassa kaksi naista keskusteli lähelläni. Havahduin puutarhalehdestäni juttujen muututtua ylen mehukkaiksi.
- En ole ikinä halunnut mennä aviomiesten mukaan, se on jotenkin niin väärin.
- Yksi asiakas, nainen, oli Nokialta, ja sehän on täynnä miehiä, ja silti se oli aina pokaamassa meidän mainostoimiston miehiä, mä en tajuu. Niin paljon isommat markkinat omassa firmassa, insinöörejä vielä.
- Parhaimman näköiset, ne ei oo parhaimpia siinä hommassa, ne ajattelee vain itseään.
- ... mulla oli suhde yhteen työkaveriin, se kesti jonkin aikaa, mutta yhtenä aamuna - mä muistan tarkasti sen hetken - kun se kaatoi mulle kahvia, se oli jotenkin kumarassa, ja mun rakkaus loppui siihen. Mä ajattelin, että en mä halua olla ton kaa. Ei, en mä sitä silloin sanonut, mä odotin iltaan asti.
Naurunremahdus. Naiset olivat niin syvällä muisteluissaan, etteivät tajunneet miltei huutavansa.
Pääsiäinen oli tyhjentänyt kaupungin niin, että kolistelin kämpilleni aavemaisen tyhjässä bussissa. Jatkossa vaihdan sittenkin pöytää, jos toisten yksityiselämä uhkaa tulla iholle. On terveempää lukea fiktiivisten hahmojen alkoholismista ja uskottomuudesta kuin altistua ventovieraiden oikeiden ihmisten tositarinoille.
