 |
| Takapihan täyskuu. |
Lähtiessä sää oli mitä parhain, mitä Helsingistä lähtemiseen tuli. Nollakeli, räntäsade, loska roiskui, päivä oli ollut pimeä. Menin reilusti etuajassa kentälle, asetuin läppärin kanssa transithallin ravintolaan ja viihdytin itseäni Netflixin tarjonnalla koneen lähtöön asti
Tuliaisina tyttärelle karpalomehua, maitohappobakteereja, ja tietenkin Fazerin sinistä. Vinkki: älä osta kentältä, jopa Stockan herkun hinnat ovat edullisemmat. Transithallin autioissa luksusmyymälöissä notkui ikävystyneitä myyjättäriä, joista lentosukkia etsivä henkilö oli nolo häirikkö.
Tuuri oli arponut minulle paikan eturivistä, joten jalkatilaa oli tarpeeksi. Vieressä reissasi lapsiperhe; rauhallisempaa kymmenkuista ja aurinkoisempaa nelivuotiasta ei ole, yöllä ei hisaustakaan. Kamalaa turistiluokan ruokaa, pää vinossa, niskat puuduksissa perille.
Kun matkustamossa nostettiin kaihtimet, ikkunoista tulviva valo sävähdytti koko kropassa. Toisen kerran säväytti astuessa ilmastoimattomaan kuljetusputkeen. Mukavat mustat leggingsit alkoivat ahdistaa.
Lentokentälle vievä reitti lie maailman kaunein lentokenttätie, pinkkinä loistavien loputtomien istutusten reunustama, korkeiden puiden varjostama. Taksin kaartaessa keskustan ohi vievälle kaistalle Gardens by the Bay:n futuristiset rakennelmat vahvistivat tunnetta, että olin tullut toiseen maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti