Vastapäisessä talossa on kolme ikkunaa, joiden takana asuva perhe on tullut etätutuksi. Seuraan heitä viistosti ylöspäin tähyten, lattianrajassa seinään nojatessani, kevätiltojen pidetessä, kun tulee iltauutiset. Perheessä on kaksi tarhaikäistä lasta ja äiti, mutta isää näen useimmin.
Isä on pitkä ja raamikas. Hän tekee usein ruokaa, elehtii voimakkaasti kokatessaan ja täyttää keittiön ikkunan. Keittiöstä hän siirtyy olohuoneeseen, jossa äiti kattaa pöytää. Heille tulee usein vieraita ja kaihtimen takaa näkyy ainakin kuuden aikuisen profiilit.
Joinakin aamuina isä vie tytöt tarhaan. Tarha on pihapiirissä, minua vastapäätä. Heillä ei ole kiire. He kulkevat viipyillen, isä taluttaa lapsia kädestä, heillä on kovasti puhuttavaa. Lapset jäävät tarhan aitaukseen leikkimään.
Hetken päästä näen taas isän keittiön ikkunassa, ehkä hän käy vuorotöissä tai työskentelee kotona.
Hän katsoo tarhaan päin ja vilkuttaa sitten molemmin käsin, laajoin kaarin, kohti aitausta, lähettää lentosuukkoja. Käännyn. Kaksi lasta seisoo aitauksessa ja lähettää satoja lentosuukkoja naapuritaloa kohden.
Minun tekisi myös mieli lähettää lentosuukko pitkälle miehelle, jonka rakkaus perhettään kohtaan loistaa vastapäisen talon keittiön ikkunasta parkkipaikan poikki jopa minun tyhjyyttä kaikuvaan evakkoasuntooni asti.
---
Kun on ollut vailla jotain arkista asiaa, vaikka vain vähän aikaa, vaikka ei edes ole ollut pakko, sen arvo nousee jyrkästi.
Lattialla tyynyjen päällä illasta toiseen istuminen syö naista. Selkä väsyy ja paikat puutuvat. Mielikin painuu välillä matalalle huolimatta siitä, että tilanteen tietää väliaikaiseksi. Kävi kuitenkin niin, että naapuri, kohtalotoverini putkiremontissa, halusi tuoda minulle evakkoasuntoon nojatuolin ja sohvapöydän. Pakkasi ne autoonsa, kantoi sisään, astetteli lattialle, ja hakee vielä poiskin, kun tulee aika vapauttaa kämppä. Hyvää hyvyyttään, ajatella!
Tässä ne nyt ovat. Ette usko, kuinka ihanaa on nojata selkänojaan, asettaa kahvikuppi sohvapöydälle ja katsoa iltauutisia kuin normaali ihminen.
Näin kävisi kaiken itsestäänselvän kanssa, jos sen menettäisi. Terveyden, ystävien, rakkaiden, toimeentulon, arkirutiinien - lista on pitkä. Kannattaa välillä luopua jostain, tai edes kuvitella luopuvansa, silloin pienikin asia voi tuntua yllättävän tärkeältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti